Alun pitäen julkaisemista harkitessani ajattelin ensin kolmiosaista sarjaa. Sitten itsekritiikkini höllentyi, ja aloin harkita viittä osaa. Sen jälkeen minulla huvittikin kirjoittaa uutta tekstiä, ja päätin, että osia voisi olla kahdeksan. Se muuttui sittemmin kymmeneksi osaksi, kun sain muokatuksi uudelleen yhden käsikirjoituksen, jonka julkaisemista en ensin ajatellut. Ja sitten halusinkin jatkaa tarinoita uuden henkilön näkökulmasta. Ja nyt haluan vielä lisätä Ohdakemaan maailmaan jotakin elementtiä vuosien takaa…
Matkan varrella erilaiset tärkeät teemat ovat vuorotelleet siinä mielessä, mikä teema missäkin tarinassa on ollut keskeisin, ja mikä hieman vähemmän keskeinen. Olen huomannut, että opettelen itse sisäistämään joitakin psykologisia ja terapeuttisia ilmiöitä kirjoittamalla niistä tarinaa ja eläytymällä niihin ikään kuin itse. Tämä on minulle hyvin luontevaa; minullahan on tuottelias mielikuvitus ja pystyn melko helposti myös vaihtamaan ”roolia” erilaisten hahmojen välillä. Pääni sisällä tapahtuu myös koko ajan jonkinlaista ”selostusta”, joka on melko helppo ”tulostaa” tekstiksi.
Minulla ei ole mitään erityistä halua ”viihdyttää” tai miellyttää lukijoita; enemmänkin haluan ”opettaa”, mutta kuitenkin ponnistuksetta ja itseäni viihdyttävästi. Koska olen psykologi ja kokemusasiantuntija esimerkiksi masennuksen, uupumuksen ja ahdistuksen kanssa elämisessä, sekä neuropsykiatrisissa haasteissa, en edes pystyisi sivuuttamaan näitä teemoja kirjoituksissani, jos kirjoitan ”siitä mitä mieleen tulee”. Minähän nimenomaan kirjoitan suunnittelematta, varsin intuitiivisesti ja inspiraation mukaan; ihan vain huvikseni, tai omaksi terapiakseni.
En tee tätä rahaa tai mainetta saadakseni. Julkaisen tuotoksiani toivoen joittenkin syvällisempää luettavaa etsivien ihmisten löytävän kirjani, koska uskon, että niissä on rakentavaa, ajattelua kehittävää ja terapeuttista sisältöä. Siksi toivon, että potentiaaliset lukijat löytäisivät kirjani ilmankin mitään kaupallista systeemiä; vaikkapa kirjastosta. Haluan ”parantaa” jotakin; ehkä ihmisiä, ihmisten maailmaa, ja sitä kautta pelastaa sen, mitä on pelastettavissa tässä luomakunnassa, koska ihmisillä on siinä suhteessa suurin vastuu. Ihmisen on otettava vastuu ”sisäisestä sotkustaan”, jotta hän voi lopettaa ”maailman pilaamisen”…
Haluan ”parantaa maailmaa” opettamalla ja näyttämällä mallia siitä, miten ihminen itse ”parantaa” itsensä, ja sitten maailmaa. Tarkoitan tässä erityisesti tietoisuustaitojen, ”mielitajun” ja ”tunneälyn” oppimista. Uskon, että mallintaminen on tehokkain tapa opettaa joitakin taitoja. Mallintamista on sekin, että tarina kertoo, mitä joku tekee, ajattelee, sanoo tai tuntee, ja sinä eläydyt siihen. Eläytymisen kautta opit havainnoimaan, mitä itse teet, ja miksi teet niin; miten ajatukset, tunteet, tuntemukset, kehon kokemukset, havainnot, teot, toisen reaktiot ja toiminnat liittyvät yhteen ja vaikuttavat toisiinsa. Opit havainnoimaan ja kuvailemaan, mitä sinussa tapahtuu, ja kenties tämä uusi ymmärrys ehkäisee sinua joissakin hetkissä reagoimasta ja toimimasta haitallisella tavalla.
Uskon, että ihminen voi viisastua lukemalla. Itse ainakin olen saanut paljon kaikista niistä kirjoista, joita olen elämäni aikana ehtinyt lukea; parhaat niistä useitakin kertoja. Hyvät kirjat ovat niin sisältörikkaita, että niitten kautta syntyy uusia oivalluksia kerta toisensa jälkeen.