Cardusian valtakunta vuonna 808 Ohdakemaan aikaa...
Kuninkaanlinnassa syntyy kauan odotettu kruununperillinen, prinsessa Jelisepa Willefintytär. Pari viikkoa aiemmin syntyi Eteläisessä Ruhtinaskunnassa ruhtinas Reuelin nuorikolle poikalapsi. Ruhtinassukujen jälkeläisissä nähdään Cardusian tuleva hallitsijapari, ja kihlauksen odotetaan tapahtuvan viimeistään, kun nuoret täyttävät viisitoista. Mutta eihän tarina tietenkään ole niin yksinkertainen! Sulhanen ei ole sitä mitä hänen luullaan olevan, eikä morsian halua olla sitä mitä hänen odotetaan olevan. Eikä Molcavarathian kuningas sitä paitsi hyväksy sitä, ettei hänen kasvattipoikaansa Rodolfia kelpuuteta edes vähäpätöisen Cardusian valtakunnan prinsessan sulhaseksi. Jossain vaiheessa on edessä sota, jonka aiheuttamista kärsimyksistä saa kukakin osansa. Kuninkaanlinnaa piiritetään, ja kuningatar Jelizian terveys horjuu.
Reuelin linnassa syntynyt, ylhäiseen osaansa sopeutumaton poika tutustui jo lapsuudessaan Warginlaakson linnassa kasvaneeseen Josia Joshuanpoikaan, jonka ystävyys olisi voinut olla hänelle kallisarvoista, ellei hän olisi kokenut itseään kovin kelvottomaksi tuon ylimaallisen nuorukaisen rinnalla. Levoton nuorimies hylkäsi valheellisen asemansa vain viidentoista vanhana, lähti etsimään totuutta itsestään, ja päätyi töihin kuninkaanlinnaan. Hänestä tuli tallirenki ja hovinarri, joka halusi itseään kutsuttavan vain ”Narriksi”. Tarinassaan Narri kertoo omin sanoin, miten Cardusian kuninkaaksi kaavaillusta pojasta tulee pelkkä tallityöläinen ja viihdyttäjäpalkollinen. Osia tarinastaan hän on rohjennut kertoa Jelisepalle jo aiemmin, kun tämä alkoi hyväksyä hänet ystäväkseen. Mutta noitten paljastusten takana on vielä syvempi ja yksityiskohtaisempi tarina, joka kertoo enemmän myös Josia Joshuanpojasta ja Narrin erityisestä ystävästä, Rikard Rikardinpojasta.
Narri tapaa Rikardin Itäisessä Vuoristossa, pienen majatalon tallissa. Rikardin isä on ollut kuningas Willefin henkivartija, ja tuo miellyttävä nuorukainen tarjoaa Narrille ystävyytensä, vaikkei Narri oikeastaan haluaisi luottaa enää kehenkään, eikä päästää ketään suojamuurinsa taakse. Sota vie joksikin aikaa Narrin eroon uudesta ystävästään, mutta se tuo myös Josian takaisin hänen elämäänsä. Myös Jooel Vaeltajalla on roolinsa Narrin elämässä noina vuosina Cardusian kuninkaanlinnassa.
Mitä kaikkea Narri onkaan kokenut, tuntenut ja ajatellut noina vuosina ennen kuin hän päätyy kruununprinsessan huoneiston aulaan todistamaan prinsessa Jelisepan mielenvikaisuuskohtausta? Moinen sopimaton tunkeutuminen ylimysneidon henkilökohtaiseen huoneistoon on tietysti törkeää ja vastuutonta. Mutta Narrin ristiriitaisia tunteita herättävä ystävä, Rikard Rikardinpoika, olisi ollut valmis istumaan haisevassa vankityrmässä, jakamaan häpeäpaalun tai jopa hirttotuomion, jos hänen ystävänsä uhkarohkeasta tempauksesta olisi seurannut jotakin pahempaakin kuin luvaton karkumatka Itäiseen Vuoristoon. Kunhan Rikard vain saa edesauttaa todellisen rakkauden toteutumista, hän näyttää tyytyvän omaan osaansa, vaikka jäisikin itse ilman palkintoa. Mutta Narri ei tyydy pelkkään omenaan, kun kuukin olisi tarjolla, vaikka tietääkin toisen ystävänsä Josian paheksuvan moista, etenkin kun kyse on Josian pyhän huolenpitolupauksen kohteesta...
Narri paljastaa omassa tarinassaan myös sen, miten tapahtumat etenevät sen jälkeen, kun Jelisepa lopettaa kertomuksensa tarinassa ”Ruhtinaitten Perilliset”. Onko Narri tyytyväinen ja onnellinen nuorukainen, joka on valmis tekemään töitä haaveittensa eteen? Onko hän valmis luopumaan kaikesta muusta saadakseen sellaisen elämän, johon hänen nyt odotetaan sitoutuvan?
”Narrin tarina” on kertomus erilaisista ystävyyksistä, mieltä sekoittavista ja järkeä uhmaavista tunteista, uhkarohkeudesta, sinnikkyydestä ja sisäisistä ristiriidoista. Ja niin prinsessa Jelisepalla, Josia Joshuanpojalla kuin Rikard Rikardinpojallakin on osuutensa tässä tunnevyyhdissä ja hämmennyksessä, niin menneissä kuin tulevissakin tapahtumissa.
”Narrin tarinan” jälkeen Jelisepa jatkaa siitä, mihin Narri lopettaa, seuraavassa Ohdakemaan tarinoitten osassa ”Kaksi Ritaria”.
Neljä henkilöä, monta ystävyyssuhdetta, monta erilaista rakkautta.
"Ohdakemaa V: Kaksi ritaria" ilmestyi 20.11.2018.Viides osa jatkaa prinsessa Jelisepan kertomana hänen itsensä, Nathanaelin, Josian ja Rikard Rikardinpojan tarinaa siitä tilanteesta, johon edellinen osa, Narrin tarina, päättyi. Tarina sivuaa myös muitten hänen tuntemiensa hahmojen kohtaloita.
Jelisepa on Itäisessä Vuoristossa, Ristikallion linnassa, ystävänsä Melosina Joshuantyttären kanssa, koska sattuneesta syystä heitä ei otettukaan vastaan Naisyhteisöön, jonne Jelisepan olisi pitänyt kihlaehtojensa mukaan mennä. Valtakunnallinen tilanne pakottaa myös nuoren kuningas Rodolfin matkustamaan Itäiseen Vuoristoon, koska hänen kasvattisisarensa, kuningatar Mormessa, syyttää häntä maanpetturuudesta ja vaatii häntä luovutettavaksi Molcavarathian lakien mukaan rangaistavaksi. Rodolf tapaa Ristikallion linnassa Vaeltajanaisen, Jaelin, joka ottaa leskeksi jääneen, lasta odottavan Melosinan suojelukseensa. Jelisepa sen sijaan haluaa itsepäisesti pysyä kihlattunsa seurassa, ja joutuu siksi osalliseksi sotilaalliseen tilanteeseen ja pakomatkaan kuninkaan suojelemiseksi. Mutta kaiken tuon jännityksen ja epämukavuuden keskellä häntä kalvavat myös yksityisemmät ristiriidat, epäluulot, ja huoli rakkauden menettämisestä.
Nathanael, Josia ja Rikard ovat tunteneet toisensa jo ennen häntä, eikä Jelisepa voi tietää kaikkea noitten kolmen menneisyydestä, tai nykyisistä ajatuksista ja tunteista. Kehen hän voi luottaa silloin, kun oma epävarmuus ja kärsimättömyys vaatii toisen ihmisen tukea ja läsnäoloa? Kuka on varmasti rehellinen hänelle, kuka taas ei uskalla olla rehellinen edes itselleen? Paineen alla tilanne noitten neljän välillä kärjistyy, ja Jelisepa saa osansa toisten välienselvittelyistä, hyvässä ja pahassa. Hän tajuaa olleensa jossain suhteessa ennakkoluulojensa sokaisema, ja toisaalta, joissain asioissa kovin ajattelematon ja naiivi.
Jelisepa on kuitenkin kypsynyt omissa tunteissaan ja uskossaan Kaikkeuden Luojan johdatukseen, eikä romahda täysin toimintakyvyttömäksi, vaikka tilanne uhkaa viedä häneltä jopa senkin, johon hän on rakkautensa kiinnittänyt. Hänen ailahteleva luontonsa ja toisaalta itsepäisyytensä vievät hänet melkein hengenvaaraan, mutta vuosien takaa nousee muistutus merkityksestä tuon ahdingon keskellä. Hänen käsiinsä kulkeutuu pieni esine menneisyydestä, ja kun hän tajuaa, mitä tietä tuo vaatimaton hopeapala onkaan matkannut päätyäkseen hänen käteensä, hän saa rohkeutta olla ystävä sille, jota luuli vihollisekseen. Jooel Vaeltajan sanat vuosien takaa johdattavat monia, ja kaiken hämmennyksen ja epäluulojen jälkeen hänen suojattinsakin silmät avautuvat, ja joku toinenkin saa viimein ansaitsemaansa rakkautta.
Jelisepan kertomat tarinat päättyvät tähän viidenteen osaan. Ohdakemaan tarinat kuitenkin jatkuvat uusien kertojien myötä, ja Jelisepa on jossain määrin läsnä vielä viimeisimmässäkin osassa, ”Warginmaan tarinoissa”, äitinsä Jelizia Hrodwulfintyttären kertomassa osuudessa.
Kuudennen osan kertojana on Jethan Narrinpoika, ja se kuvaa hänen ja Rowen Didrikinpojan yhteisiä seikkailuja niin eri puolilla Cardusiaa kuin Argillassakin, liittyen warginmaalaisen prinsessa Jaqelinan kohtaloon.