Cardusian eli Ohdakemaan kaakkoispuolella, vuoristojen ja suoalueen takana sijaitsee karu, mutta kaunis Warginmaan valtakunta, jonka pohjoisrajan muodostaa suuri vesialue Cardusian länsipuolella. Warginmaan maasto on vuoristoista, mutta metsäisillä vuorenrinteillä elää kansaa, joka on tottunut haastaviin luonnonoloihin. Naapurivaltakunnasta Warginmaahan kulkee vain yksi tie, joka pujottelee laajan suoalueen läpi, eikä sovellu raskaan sotakoneiston kuljettamiseen. Warginmaata on ollutkin mahdotonta valloittaa. Siellä elävä kansa ei myöskään ole koskaan lähtenyt valloitussotiin. Ne warginmaalaiset, jotka lähtevät liikkeelle kotimaastaan, etsivät jotakin muuta kuin valtaa. Warginmaalaisia on päätynyt Cardusiaan puolisoiksi tiettyihin sukuihin, mutta yleensä Warginmaasta liikkeelle lähteneillä on sisäinen tarve vaeltaa, kulkea Luojansa Hengen johdatuksessa, sinne minne heidän askeleensa milloinkin suuntautuvat. Warginmaan kansa poikkeaa ulkonäöltään jonkin verran lännen ihmisistä. Molcavarathiassa heitä nimitetään ”susirumiksi” johtuen kasvojen mittasuhteista ja joillekin warginmaalaisille tyypillisistä karkeista hiuksista tai parroista. Warginmaalaisten synnynnäinen ruumiinrakenne vaihtelee. Ruumiilliseen työhön tottuneet kehittyvät yleensä vahvarakenteisiksi, mutta jotkut tulevat toimeen vähällä ravinnolla ja ovat siksi siroja, hoikkia tai honteloita. Ylipainoisuutta kansassa ei esiinny, koska heillä ei ole sen enempää mahdollisuuksia kuin tarvettakaan ylensyöntiin. Warginmaan kansaan kuuluvilla kerrotaan olevan useimmiten pitkähköt kasvot, joissa on pitkä, matala nenä. Suu on leveä ja silmät lähekkäin toisiaan, syvällä tummien kulmien alla. Naiset ovat yleensä rakenteeltaan sirompia ja pienempikasvuisia. Warginmaalaisten hiukset ovat yleensä tummat, joko ihan mustat, tai ruskeat, tai joskus punertavan ruskeat. Silmät muistuttavat muodoltaan suden silmiä. Warginmaan kansassa esiintyy muita kansoja useammin sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole sen enempää miehiä kuin naisiakaan. Kulttuurissa ei ole voimakkaita sukupuolen määrittelemiä rooleja tai käytössääntöjä. Ruumiinmuodon ei ajatella määrittävän ihmisen luonnetta tai persoonaa, ja kumppanuuksia muodostettaessa sukupuolella ajatellaan olevan väliä vain siinä suhteessa, onko odotettavissa jälkeläisiä vai ei. Warginmaassa naispuolisten asema yhteisössä ei ole sen huonompi kuin miestenkään. Ne, joilla ei katsota olevan sukupuolta, ovat yhteisössä erityisellä tavalla arvostettuja. Heidän uskotaan olevan alkuperältään ”Luojan säätämiä”, koska he ovat kuten myyttiset susi-ihmiset, joita muinoin eli villien susien joukoissa. Warginmaassa uskotaan, että Kaikkeuden Luoja antoi susi-ihmisille erityisen tehtävän: säilyttää vastavuoroisen kunnioittava yhteys villien susien ja ihmisen suvun välillä.
Warginmaan kansa ei viihdy täyteen tupatuissa kaupungeissa, vaan elää perheyhteisöinä, sopivan kaukana toisista perheistä. Kansa on vähälukuinen, joten Warginmaassa on enemmän petoja kuin ihmisiä. Kansan hengissä säilymiselle on ollut erittäin tärkeää tulla toimeen petoeläinten kanssa siinä missä on ollut tärkeää selviytyä myös ankarista talvista ja ruuan vähyydestä. Joku tuhovimmaisempi ja vähemmän Luojan töitä kunnioittava kansa olisi pyrkinyt tuhoamaan kilpailevat ja uhkaksi koetut pedot alueeltaan. Mutta Warginmaan väki uskoo yhteiseen alkuperään susien ja muitten petojen kanssa. Kaikkeuden Luoja on tehnyt samoista aineksista ja samalla voimalla niin ihmisen kuin metsän pedot. Kaikella on tarkoituksensa, merkityksensä ja tehtävänsä. Warginmaan kansa kunnioittaa ja arvostaa metsän petoja, mutta ei pelkää niitä. Itsekseen elävät erakot jopa jakavat joskus saaliin metsän petojen kanssa. Väistämättä ihmisten ja susien välille on syntynyt lähempiäkin yhteyksiä. Susiperhe, jota erakko on avustanut vaikean talven yli, voi antaa pentujensa lähestyä ihmistä. Pennut, joita ihminen on hoitanut vanhempien käydessä saalistamassa, tottuvat luottamaan ihmiskumppaniin. Joku pennuista voi jäädä elämään tämän kanssa, sisarustensa hakeutuessa etsimään puolisoa kauemmas vanhempiensa reviiristä. Niinpä osa susista on kesyyntynyt ja elää ihmisensä kumppanina, ja monet ovat saaneet jälkeläisiä koirien kanssa.
Kun Warginmaassa on saatu tietää läntisten alueitten sodista ja erityisesti Molcavarathian tarpeesta laajentaa aluettaan yhä idemmäs ja tavoitella vuoristojen malmivaroja, on myös Warginmaan kansa alkanut varustautua puolustussotiin. Warginmaalaiset ovat kasvattaneet ja kouluttaneet taistelukoiria, koirasusia ja jopa susia. Ne eivät ole kenen tahansa lemmikkejä, mutta niitten taistelukumppani huolehtii niistä hyvin eikä anna niiden aiheuttaa vaaraa sivullisille. Taistelukoirat ja – sudet opetetaan tunnistamaan oma joukko hajun perusteella. Uhkaksi koetun kimppuun saa käydä vasta omistajan käskystä, paitsi tilanteissa, joissa omistaja on tajuton ja vihollinen uhkaa häntä. Silloin tällöin Warginmaahan on pyrkinyt läntisten kansojen vakoojia, ja suoalueen rajoja kiertelevät vartijaparit (soturi ja taistelususi) ovat onnistuneet käännyttämään tunkeilijat pois ilman vakavia vammoja. Warginmaalaisia taistelijoita lähti ensimmäistä kertaa rajojen yli länteen vasta Willefin hallintokauden jälkeen. Mieluiten warginmaalaiset pysyisivät rauhassa omalla alueellaan ja toivoisivat muitten jättävän heidät rauhaan.
Warginmaan kansan luonne on hieman varautunutta muukalaisia kohtaan, mutta jos he tunnistavat ystävällisen yhteyden, heistä tulee uskollisia, luotettavia ystäviä ja kumppaneita. He ovat pariuskollista väkeä, ja jos heillä on perhettä, he ovat erityisen perhekeskeisiä. Heissä on kuitenkin myös paljon erakkoja, suden tai koiran kanssa eläviä, tai yksikseen vaeltavia, Luojan Hengen yhteyteen kiinnittyneitä yksilöitä. Vihamielisiä ihmisiä kohtaan he saattavat hyökätä, mutta eivät niinkään tuhovimmassa, vaan karkottaakseen nämä pois läheltään.
Warginmaalaiset eivät ahnehdi lisää elintilaa itselleen eivätkä ylenmääräisiä mukavuuksia, koska luonto on heidän kotinsa ja alkuperänsä. He kokevat vahvasti olevansa osa luomakuntaa, joka antaa heille elämän, eivätkä he halua sitä tuhota. He varjelevat luomakuntaa ympärillään ja samalla itseään. Heillä on vahva tunne omasta olemassaolostaan ja merkityksestään, eikä heidän tarvitse nostattaa itsetuntoaan tai korostaa asemaansa esimerkiksi keräämällä haaremia tai tuottamalla ylettömästi jälkeläisiä, rakentamalla palatseja tai haalimalla arvoasemaa korostavia ”aarteita”. Heidän lukunsa pysyy vähäisenä ja he ovat tottuneet elintavoissaan kohtuuteen, mutta he ovat yhä elossa, elämänhaluisia ja kykeneviä nauttimaan siitä, mitä heillä on. Warginmaan kansan johtaja on vastuullinen laumanjohtaja, jonka tehtävä on pitää huolta joukostaan, eikä nauttia asemastaan toisten pokkuroitavana ja palveltavana. Muitten kansojen on ehkä vaikea ymmärtää warginmaalaisia; heidän ajatellaan olevan umpimielisiä, epäluuloisia ja itsekeskeisiä; hieman ”outoja”, jopa epäystävällisiä. Mutta jopa juroksi luullun olemuksen sisällä on syvästi välittävä sydän. Ja, kuten Warginmaassa sanotaan niin romanttisesta kuin kumppanuusrakkaudesta: ”Joka valloittaa warginmaalaisen sydämen, ansaitsee jäädä sinne.”
Koska warginmaalaiset viettävät paljon aikaa hiljaisuudessa, kauniin luonnon ympäröiminä, he kokevat joka päivä yhteyttä luomakuntaan ja Luojaansa, ja vallitsevan hetken rauhaa. He eivät tunne oloaan uhatuksi, eivätkä he liikoja murehdi tulevista asioista, joista ei voi vielä tietää. Heille on tärkeintä hallita itseään ja omaa, heille riittävää reviiriään; ei toisia kansoja ja valtakuntia. He ottavat mallia viisaaseen elämäntapaansa niistä olennoista, jotka elävät heidän naapureinaan tai rinnallaan. Siksi he ovat ”susikansaa”.