Jatko-osat



Ohdakemaa- sarjasta on ilmestynyt kaikkiaan kaksitoista osaa. Samaan maailmaan sijoittuvista tarinoista julkaisin 4.3.2024 erillisen romaanin "Warginmaan Hiljainen Sota". Tämä tarina sijoittuu aikakauteen, jolloin Ohdakemaan valtakuntaa (Cardusiaa) ei vielä edes ollut kartalla, vaan kyseinen alue kuului läntiseltä osaltaan Molcavarathiaan ja itäiseltä osaltaan Argillan valtakuntaan. "Warginmaan Hiljainen Sota" on jossain määrin erilainen tarina kuin Ohdakemaa-sarjan romaanit, joten oli luontevaa julkaista se itsenäisenä romaanina, joka voi kuitenkin toimia myös joko jatkona Ohdakemaa-sarjalle, tai johdantona sille.

Kirjoitin ja julkaisin vuoden 2025 kuluessa vielä yhden Ohdakemaan maailmaan sijoittuvan romaanin, "Warginmaan Noita". Tarinan tapahtumat sijoittuvat Ohdakemaa- sarjan viimeisimmän osan jälkeiseen aikaan, ja siinä esiintyy joitakuita kirjasarjasta tuttuja henkilöitä. Tarina saattaa siis olla kiinnostavampi lukea Ohdakemaa- sarjan osien 9 - 12 ja jälkeen.

Yksi jatkoidea on vielä hautumassa, mutta katsotaan, tuleeko siitä vielä jotakin...

Kaikkeuden Luojan haltuun!