”Ohdakemaa IX: Jaewulka” ilmestyi 16.7.2020
Jaewulkan tarinan ensimmäinen osa kertoo, mitä tapahtui lapselle, joka syntyi Neljän Valtakunnan Sodan aikaan Argillan puolella, rähjäisen paimeneukon mökissä. Jiska Nathanaelintyttären lapsen olemassaolo täytyi ensin salata kokonaan, ja sitten lapsen täytyi elää salassa Molcavarathian kuningattarelta, piileskellen vuosikausia Warginmaan syrjäseudulla isänsä Erdanin syntyperän takia. Kun Jaewulka Erdanintyttären todellinen syntyperä paljastuu kaikelle väelle, ympäröivän maailman odotukset alkavat vaikuttaa hänen elämäänsä. Hänhän on kahden valtakunnan kuningassuvun jälkeläinen; kuningatar Mormessan pojantytär ja ainoa perillinen. Ylhäisenä vaimoehdokkaana Jaewulka on oiva astinlauta valta-asemaan.
Elämänsä kivisestä alkutaipaleesta huolimatta Jaewulka saa kasvaa rakastettuna ja ulkopuolisten ihmisten häiritsemättä lapsuutensa ja nuoruutensa vuodet. Tosin, isällähän on omat ongelmansa ja salaisuutensa, ja äidillä omat taakkansa, eikä kaikesta kerrota lapsille, vaikka Jaewulka huomaakin jonkin olevan vinossa. Vanhempien salaisuudet paljastuvat Jaewulkalle vasta siinä vaiheessa, kun hän on jo ehtinyt sotkea oman elämänsä. Hän ei osaa elää niillä pelisäännöillä, eikä siinä roolissa, jollaista häneltä odotetaan. Hän ei sopeudu joukkoon, koska ei ole “tavallinen”; sellainen kuin muut. Jaewulka ei näet erityisemmin pidä ihmisistä, eikä halua ikäisiään ystäviä, etenkään “neitopuolisia”, vaan viihtyy paremmin eläinten kanssa, ja haaveilee löytävänsä itselleen jonkinlaisen ”susiystävän”.
Vanhemmat eivät halua painosta Jaewulkaa lähtemään kotoa, kihlautumaan, tai tekemään mitään muutakaan, mitä neidoilta yleensä odotetaan. Mutta ennen pitkää Jaewulka kokee muutospaineet itsessään, sisäisesti, ja ympäristössään, kun hän kohtaa kodin ulkopuolisen maailman. Hän tiedostaa, ettei osaa elää niin kuin muut, eikä haluaisikaan elää. Mutta miten muutenkaan voisi elää, ellei voi kadota yksin erämaahan? Ympäröivä maailma ei näytä tarjoavan vaihtoehtoja sellaiseen elämään, joka tuntuisi hänestä sopivammalta, ja hän on aika ajoin vihainen, ristiriitojen repimä olento. Pohjoisesta vaeltanut erikoinen poika, Daniyeel, tarjoaa Jaewulkalle lyhyen aikaa ystävyyttä ja hyväksyntää, ja tuntuu ymmärtävän hänen kummallisia haaveitaan. Mutta Daniyeel haluaa jatkaa vaellustaan Warginlaakson Veljesyhteisöön, eikä hän olekaan se mystinen olento, josta Jaewulka on lapsena Warginmaassa haaveillut.
Jaewulka joutuu kotonaan kiusalliseen välikohtaukseen ja haluaa lähteä jonnekin muualle, kun ei osaa muullakaan tavoin selvittää tapahtunutta. Hän yrittää sopeutua kuningas Rowenin hoviin, ylhäisen neidon rooliin, mutta huomaa siellä, että ellei voi olla sellainen kuin oikeasti on, ei mitenkään voi löytää itselleen sopivaa ystävääkään. Kun Ohdakemaan hoviin saapuu nuori diplomaattinen vieras Itä-Molcavarathiasta, Jaewulka alkaa viihtyä paremmin tämän seurueessa, jossa voi sentään osallistua jousiammuntaan ja viettää muutenkin aikaa rennompien nuorukaisten seassa. Mutta tälläkin hauskuudella on hintansa, ja Jaewulka ajautuu varomattomasti, ilman omaa tahtoaan, kihloihin käskynhaltija Merickin pojan, Morishin kanssa. Hän ymmärtää kyllä, ettei Morish välitä hänestä itsestään, vaan on vain totellut oman isänsä käskyä hankkia morsian, josta voisi tulla jopa kuningatar.
Itsesyytösten kiduttamana ja häpeissään Jaewulka vaipuu lähes epätoivoon, koska ei tiedä, miten pääsisi irti kihlauksestaan ilman diplomaattista kriisiä. Hän arkailee tukeutua vanhempiinsa oman sotkunsa selvittelyssä, eikä ainakaan halua näitten joutuvan käskynhaltija Merickin kaunan kohteeksi. Jaewulkan lapsuudentuttava Daniyeel, jonka hyväntahtoisuuteen hän luotti, on ryhtynyt Vaeltajaveljeksi, eikä voi tarjota hänelle edes turvapaikkaa.
Itä-Molcavarathian puolella Jaewulka onnistuu tapaamaan ihmisiä, jotka tarjoavat hänelle apuaan. Naamiaisissa hän tapaa neidon, joka huvittaa häntä hänen kurjuudestaan huolimatta, ja joka esittelee hänelle myös ystävänsä; toisten vieroksuman, susinaamioisen kaapumiehen. Tuo outo nuorimies tarjoutuu pelastamaan Jaewulkan jopa oman henkensä uhalla, mutta sellainen pateettisuus ahdistaa jopa Jaewulkaa, vaikka hän on itsekin varsin vakavamielinen olento. Myöhemmin Jaewulka tapaa vielä kaksi muutakin itämolcavarathialaista nuorukaista, Ivor Igorinpojan ja Rombert Narrinpojan, joista toiseen hän ihastuu, vaikkei oikeastaan haluaisikaan, koska nuorukaisten elämäntapa on täysin hänen arvojensa vastainen. Mutta epätoivo tekee sokeaksi, ja sutta paetessa voi tulla karhu vastaan…
Morish Merickinpoika ei noin vain suostu purkamaan poliittisesti tärkeää kihlausta, eikä katkeralta sulhaselta pakeneminen ilman toisten apua ole turvallista; etenkin jos sulhasella on tarve näyttää isälleen ja omalle väelleen, että pystyy pitämään ”naisensa” tyytyväisenä, tai ainakin kurissa. Jaewulka tarvitsee ulkopuolista apua, mutta kehen hän enää uskaltaa luottaa? Onko kenenkään apu loppujen lopuksi pyyteetöntä, vai tarkoittaako avun vastaanottaminen vain uusia kahleita, uutta ansaa?
Jaewulkan tarina jatkuu Ohdakemaa- sarjan kymmenennessä osassa, jossa kerrotaan myös hänen elämäänsä liittyvien muitten ihmisten, kuten isänsä, kohtalosta.
Elämänsä kivisestä alkutaipaleesta huolimatta Jaewulka saa kasvaa rakastettuna ja ulkopuolisten ihmisten häiritsemättä lapsuutensa ja nuoruutensa vuodet. Tosin, isällähän on omat ongelmansa ja salaisuutensa, ja äidillä omat taakkansa, eikä kaikesta kerrota lapsille, vaikka Jaewulka huomaakin jonkin olevan vinossa. Vanhempien salaisuudet paljastuvat Jaewulkalle vasta siinä vaiheessa, kun hän on jo ehtinyt sotkea oman elämänsä. Hän ei osaa elää niillä pelisäännöillä, eikä siinä roolissa, jollaista häneltä odotetaan. Hän ei sopeudu joukkoon, koska ei ole “tavallinen”; sellainen kuin muut. Jaewulka ei näet erityisemmin pidä ihmisistä, eikä halua ikäisiään ystäviä, etenkään “neitopuolisia”, vaan viihtyy paremmin eläinten kanssa, ja haaveilee löytävänsä itselleen jonkinlaisen ”susiystävän”.
Vanhemmat eivät halua painosta Jaewulkaa lähtemään kotoa, kihlautumaan, tai tekemään mitään muutakaan, mitä neidoilta yleensä odotetaan. Mutta ennen pitkää Jaewulka kokee muutospaineet itsessään, sisäisesti, ja ympäristössään, kun hän kohtaa kodin ulkopuolisen maailman. Hän tiedostaa, ettei osaa elää niin kuin muut, eikä haluaisikaan elää. Mutta miten muutenkaan voisi elää, ellei voi kadota yksin erämaahan? Ympäröivä maailma ei näytä tarjoavan vaihtoehtoja sellaiseen elämään, joka tuntuisi hänestä sopivammalta, ja hän on aika ajoin vihainen, ristiriitojen repimä olento. Pohjoisesta vaeltanut erikoinen poika, Daniyeel, tarjoaa Jaewulkalle lyhyen aikaa ystävyyttä ja hyväksyntää, ja tuntuu ymmärtävän hänen kummallisia haaveitaan. Mutta Daniyeel haluaa jatkaa vaellustaan Warginlaakson Veljesyhteisöön, eikä hän olekaan se mystinen olento, josta Jaewulka on lapsena Warginmaassa haaveillut.
Jaewulka joutuu kotonaan kiusalliseen välikohtaukseen ja haluaa lähteä jonnekin muualle, kun ei osaa muullakaan tavoin selvittää tapahtunutta. Hän yrittää sopeutua kuningas Rowenin hoviin, ylhäisen neidon rooliin, mutta huomaa siellä, että ellei voi olla sellainen kuin oikeasti on, ei mitenkään voi löytää itselleen sopivaa ystävääkään. Kun Ohdakemaan hoviin saapuu nuori diplomaattinen vieras Itä-Molcavarathiasta, Jaewulka alkaa viihtyä paremmin tämän seurueessa, jossa voi sentään osallistua jousiammuntaan ja viettää muutenkin aikaa rennompien nuorukaisten seassa. Mutta tälläkin hauskuudella on hintansa, ja Jaewulka ajautuu varomattomasti, ilman omaa tahtoaan, kihloihin käskynhaltija Merickin pojan, Morishin kanssa. Hän ymmärtää kyllä, ettei Morish välitä hänestä itsestään, vaan on vain totellut oman isänsä käskyä hankkia morsian, josta voisi tulla jopa kuningatar.
Itsesyytösten kiduttamana ja häpeissään Jaewulka vaipuu lähes epätoivoon, koska ei tiedä, miten pääsisi irti kihlauksestaan ilman diplomaattista kriisiä. Hän arkailee tukeutua vanhempiinsa oman sotkunsa selvittelyssä, eikä ainakaan halua näitten joutuvan käskynhaltija Merickin kaunan kohteeksi. Jaewulkan lapsuudentuttava Daniyeel, jonka hyväntahtoisuuteen hän luotti, on ryhtynyt Vaeltajaveljeksi, eikä voi tarjota hänelle edes turvapaikkaa.
Itä-Molcavarathian puolella Jaewulka onnistuu tapaamaan ihmisiä, jotka tarjoavat hänelle apuaan. Naamiaisissa hän tapaa neidon, joka huvittaa häntä hänen kurjuudestaan huolimatta, ja joka esittelee hänelle myös ystävänsä; toisten vieroksuman, susinaamioisen kaapumiehen. Tuo outo nuorimies tarjoutuu pelastamaan Jaewulkan jopa oman henkensä uhalla, mutta sellainen pateettisuus ahdistaa jopa Jaewulkaa, vaikka hän on itsekin varsin vakavamielinen olento. Myöhemmin Jaewulka tapaa vielä kaksi muutakin itämolcavarathialaista nuorukaista, Ivor Igorinpojan ja Rombert Narrinpojan, joista toiseen hän ihastuu, vaikkei oikeastaan haluaisikaan, koska nuorukaisten elämäntapa on täysin hänen arvojensa vastainen. Mutta epätoivo tekee sokeaksi, ja sutta paetessa voi tulla karhu vastaan…
Morish Merickinpoika ei noin vain suostu purkamaan poliittisesti tärkeää kihlausta, eikä katkeralta sulhaselta pakeneminen ilman toisten apua ole turvallista; etenkin jos sulhasella on tarve näyttää isälleen ja omalle väelleen, että pystyy pitämään ”naisensa” tyytyväisenä, tai ainakin kurissa. Jaewulka tarvitsee ulkopuolista apua, mutta kehen hän enää uskaltaa luottaa? Onko kenenkään apu loppujen lopuksi pyyteetöntä, vai tarkoittaako avun vastaanottaminen vain uusia kahleita, uutta ansaa?
Jaewulkan tarina jatkuu Ohdakemaa- sarjan kymmenennessä osassa, jossa kerrotaan myös hänen elämäänsä liittyvien muitten ihmisten, kuten isänsä, kohtalosta.
Ohdakemaa X: "Kuningatar ja Ohdake" ilmestyi 26.1.2021
Mitä tapahtuu, kun Molcavarathian kuningattaren kamariin ilmestyy ohdakemaalainen ”tytönkuvatus” ja ”rakinpenikka”?
Ohdakemaa- sarjan kymmenes osa, ”Kuningatar ja Ohdake”, jatkaa Jaewulka Erdanintyttären tarinaa. Rooleihin sopeutumaton, erilaiseksi itsensä kokeva Jaewulka on aina inhonnut ympäristön asettamia kahleita, sääntöjä ja rajoituksia. Mutta ilman selkeää tietoisuutta siitä, mitä oikeasti tarvitsee, ei tavoita vapautta, vaan päätyy vain yhdestä ansasta toiseen. Kompuroituaan vapaaksi viimeisimmästä umpikujastaan Jaewulka kohtaa lähes ylivoimaiselta tuntuvan esteen: Molcavarathian kuningattaren, johon hänet kahlitsee veriside.
Vanhempiensa luota lähdettyään Jaewulka päätyi monen mutkan kautta itämolcavarathialaisen sulhasensa kotiin. Ivor Igorinpojan sisaren ja isän lempeästä huolenpidosta huolimatta hän ikävoi Itäiseen Vuoristoon; peläten, etteivät asiat Ristikallion linnassa ole kunnossa. Hän näkee painajaisia siitä, että hänen isälleen on tapahtumassa jotakin pahaa; onhan kuningatar Mormessa pitkään vainonnut tuota maanpetturina pitämäänsä jälkeläistään. Jaewulka on huolissaan myös Jefry Eliotinpojan puolesta, koska tuo synkkämielinen nuorukainen pakotettiin haastamaan Ivor kaksintaisteluun Ivorin menneitten edesottamusten vuoksi. Jaewulka on tilanteesta katkera sulhaselleen, vaikka toisaalta kokee rakastavansa tätä omalla tavallaan, ja toivoisi tällekin kaikkea hyvää. Mutta se, onko hän itse loppujen lopuksi hyväksi Ivorille, ei olekaan niin yksinkertaista.
Jaewulka haluaisi jakaa omat synkimmät hetkensä Jefryn kanssa, etenkin kun hänen on kohdattava myös läheistensä menneisyyden taakat ja sitoumukset, omien ristiriitojensa lisäksi. Surun ja epätietoisuuden keskellä myös vanhempien kantamat salaisuudet paljastuvat Jaewulkalle, ja hän kokee Jefryn ymmärtävän itseään paremmin kuin Ivor kykenisi koskaan ymmärtämään. Menneitä kokemuksiaan pakenevan Jefryn mieli kuljettaa häntä jopa hengenvaarallisille poluille, koska hänen on vaikea uskoa oikeuteensa jatkaa elämäänsä, etenkään onnellisena. Jaewulkan ystävä, Vaeltajaveli Daniyeel tietää, ettei sokeasti paetessa välttämättä löydä kotiin, vaan korkeintaan tilapäiseen turvapaikkaan. Jaewulka kokee seuraavansa Jefryä synkille poluille, aivan kuin kaikki tämän kokema olisi tapahtunut ja tapahtuisi hänelle itselleen.
Ivorin on vaikea ymmärtää tällaista sidettä Jaewulkan ja Jefryn välillä, eikä hän halua näitten ystävyyden jatkuvan, jos Jaewulkasta on tulossa hänen vaimonsa. Mutta joskus nykyhetken oivallus tarvitsee muistutuksia menneestä elämästä, ja ennen kaikkea peiliin katsomista. Eikä Ivor Igorinpoika itsekään ole täysin vapaa menneistä edesottamuksistaan, vaikka halusikin niin uskotella ja kiirehtiä eteenpäin elämässään.
Tulee kuitenkin aika, jolloin kunkin on pantava syrjään henkilökohtaiset suunnitelmansa ja toiveensa. Itäisten valtakuntien kohtalo riippuu Molcavarathian tilanteesta, ja pelätty ja vihattu kuningatar Mormessa on pakotettu miettimään valtakuntansa kohtaloa tuntiessaan oman elämänsä kääntyneen ehtoopuolelle. Hän haluaa nimittää petturipoikansa Moroganin tyttären käskynhaltijakseen ja oman mahtinsa jatkajaksi. Onhan Jaewulka sentään hänen lapsenlapsensa, joten hän haluaa tuon paimeneukon mökissä syntyneen, “likaisen rakinpenikan” nöyryyttämään omia alueruhtinaitaan, jotka kärkkyvät hänen kruunuaan. Lisäksi Mormessa haluaa Itä-Molcavarathian alueen takaisin hallintaansa, ja siksi hänen suunnitelmaansa liittyy myös prinssi Morish Merickinpoika.
Jaewulkan kannalta veriside Molcavarathian kuningattareen on hirvittävä taakka, ja hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen selvitäkseen vastenmielisestä tehtävästään Molcavarathiassa ja kyetäkseen kohtaamaan Mormessan kasvoista kasvoihin. Jaewulkan mukana Molcavarathiaan lähtee seurue, johon kuuluvat muun muassa hänen enonsa Jethan vaimonsa Jaqelinan kanssa, Ivor sisarensa Ividan kanssa, sekä Daresha Narrintytär ja Jefry. Kun Jaewulka saa tietää, miten elintärkeää ja henkilökohtaista kuningas Rowenin tuki onkaan ollut hänen perheelleen ja isälleen, hän tekee Ohdakemaan kuninkaalle kiitollisena kaiken, mitä vain kykenee, valtakuntien välisen rauhan säilyttämiseksi. Ja ehkäpä tehtävänsä suoritettuaan Jaewulka pääsee viimeinkin vapaaksi toisten viitoittamilta poluilta…
Jaewulkan pikkuveli, Jelizei, jatkaa vuorollaan Ohdakemaan tarinoita sarjan yhdennessätoista osassa.