"Ohdakemaa II: Prinsessa, Ritari ja Narri" (7.2.2018)
Sarjan toinen osa jatkaa Jelisepan kertomana hänen itsensä, Josia Joshuanpojan ja Narrin tarinaa. Tapahtumat kuljettavat lukijan Warginlaakson linnasta Itäiseen Vuoristoon, takaisin Warginlaaksoon, Wolnoshajoen kautta Wolnoshanlaaksoon, Itäiseen linnakkeeseen, sieltä kuninkaanlinnaan ja taas Warginlaaksoon. Tapahtumissa on oma roolinsa myös Vaeltajasoturi Jaechimilla, joka on elänyt palkkasoturina Molcavarathian puolella. Tarinassa mainitaan aika ajoin myös Narrin ystävä, Rikard Rikardinpoika, johon liittyen Jooel Vaeltaja sai sisäisen näyn ”Vaeltajan tarinassa”. Jelisepa saa kohdata myös salaperäisen naisen, joka pukeutuu Vaeltajien kaapuun.Jelisepa, joka etsi muutosta kahlittuun elämäänsä kuninkaan tyttärenä, kaipaa edelleen turvaa, rauhaa, ystävyyttä ja rakkautta. Hän jatkaa vierailuaan Warginlaaksossa ja yrittää parhaansa mukaan noudattaa Jooel Vaeltajan neuvoja siinä, miten löytäisi mielenrauhan ulkoisista olosuhteista huolimatta ja kykenisi luottamaan siihen, että asiat järjestyvät, tavalla tai toisella, kun vain kuuntelee omatuntoaan. Hetken ajan Jelisepa kokeekin lähestyvänsä tilannetta, josta on jo jonkin aikaa haaveillut, mutta onko se sittenkään sitä, mitä hän oikeasti tarvitsisi?
Ritari Josia yrittää keskittyä Warginlaakson linnasta huolehtimiseen, mutta Didrik Didrikinpoika, josta on tullut henkipatto, koska hän pakeni kuninkaan vangitsemismääräystä, on yhä vapaalla jalalla. Kun Josian sisar, Melosina, katoaa Naisyhteisöstä, Josia pelkää Didrikin sekaantuneen asiaan. Valtakunnan tilanne muuttuu yhä epävakaammaksi, koska kuningas Willef suututtaa prinsessa Mormessan, jota on tarjottu hänelle morsiameksi. Molcavarathia pyrkii saamaan Cardusian talutusnuoraansa tavalla tai toisella, ja uhka muuttuu sotilaalliseksi, vaikka Willef yrittää viimeiseen saakka välttää sodan ja kansan kärsimyksen. Myös Josian henki on vaarassa, ja Narri, josta on tullut Josian henkivartija, kärsii omista sisäisistä ristiriidoistaan.
Valtakunnan tilanne, uhka henkilökohtaisten toiveittensa murentumisesta ja kokemus omasta kelvottomuudesta pakottavat Jelisepan elämänsä pahimman hetken eteen. Se on epätoivoa, sisäistä pimeyttä, umpikuja; sitä, ettei näe enää polkua edessään, eikä valoa missään. Hyväksyäkö se, mitä on tapahtunut, alistuako epävarmuuteen tulevasta, vai taistella väistämätöntä vastaan kunnes väsyy ponnisteluihinsa tai tuhoutuu kokonaan?
Ennakkoluulojensa sokaisema Jelisepa joutuu silmätysten Molcavarathian nuoren prinssin kanssa. Hengenvaarasta pelastauduttuaan hän ajautuu lopulta kokemaan kaikki ne tunteet, joita on sisälleen haudannut kuningatar Jelizian kuoleman jälkeen, ja joutuu kohtaamaan myös ristiriitaisia tunteita herättäviä totuuksia. Narri, joka on yrittänyt salata henkilöllisyytensä muilta kuin läheisimmiltä ystäviltään Josialta, Jooelilta ja Rikardilta, kertoo Jelisepalle osan omasta tarinastaan, joka kietoutuu Josian tarinaan. Jelisepa näkee kyllä rakkautta sen eri muodoissa, mutta ymmärtääkö hän itse siitä yhtään mitään, ja erottaako hän rakkauden riippuvuudesta? Tunnistaako Jelisepa edes ystävää, vaikka tämä tarjoaisi hänelle auttavaa kättään? Ja jos hänellä olisi ystävä tai rakastettu, laittaisiko hän tämän samanlaiseen häkkiin, jollaisesta on itse halunnut ulos?
Aavistus jostakin syvemmästä yhteydestä on kuin höyhen, joka uhkaa karata tavoittamattomiin tuulenpuuskan mukana…
Kuka siis onkaan ystävä, kuka vihollinen, vai oletko itse itsellesi molempia? Annatko jalansijaa Molcavarathian hallinnolle omalla reviirilläsi, vai suojeletko edelleen sitä, mikä on sinulle pyhää - mielen ja hengen vapaus?
HUOM. Ensimmäiset noin 80 sivua on luettavissa Google Kirjojen kautta, tästä linkistä.
"Ohdakemaa III: Ruhtinaitten Perilliset" (14.5.2018)
Ohdakemaa- sarjan kolmas osa ei ole pelkästään syvällinen, monipolvinen rakkaustarina, tai kuvaus päähenkilön sielullisesta harhailusta ja kasvusta. Se kertoo myös isän ja tyttären suhteesta olosuhteitten ja elämäntapahtumien myllerryksessä ja naisten alistetusta asemasta yhteiskunnassa, jossa valta perustuu ”miehisiin” ruumiinvoimiin. Tarinassa kuvataan myös viholliseksi koetun tahon häikäilemätöntä vallanhalua, joka aikaansaa juonittelua, johon viattomatkin joutuvat tahtomattaan sotkeutumaan.Cardusian valtakunta on jaettu kahteen ruhtinaskuntaan. Perinteen mukaan Wolnoshanjoen pohjoisen puolen aluetta hallitsee kuninkaanlinnassa asuva ruhtinas tai kuningas itse, ja Eteläistä aluetta taas Reuelin suvun perijä sukulinnassaan. Kruununprinsessa Jelisepan silmin kuvattu tarina kertoo ruhtinas Reuelin ja ruhtinas Willefin jälkeläisistä, ja tapahtumista, jotka saattavat nämä ylimyssukujen nuoret tekemisiin toistensa kanssa.
Reuel Reuelinpoika oli jo ennen sotaa tarjolla kruununprinsessa Jelisepan sulhaseksi, mutta tuolloin kuningas Willef piti tuota yltä päältä koirankarvoihin sotkeutunutta, punastelevaa ja puhekyvytöntä nuorukaista liian lapsellisena Cardusian kruununperijän kihlatuksi ja liian pehmeäluontoisena vaativaan asemaan Cardusian valtaistuimella. Sittemmin Reuelin sukua koeteltiin murhaepäilyllä ja ruhtinatar Abihailin mainetta lokaavilla juoruilla, jotka koskivat osaltaan myös perheen vanhinta poikaa, joka katosi ruhtinaan perillisen asemasta omille teilleen jo viidentoista vanhana. Kun ruhtinatar Abihail kuoli, hänen puolisonsa menehtyi pian vaimonsa jälkeen. Reuelin suvun tahratusta maineesta huolimatta nuori ruhtinas Reuel nostettiin hallitsemaan Eteläistä Ruhtinaskuntaa, tosin neuvonantajiensa talutushihnassa, ja Reuelin pikkusisaresta Adelizasta tuli Cardusian toiseksi korkea-arvoisin neito, jopa kuninkaan puolisoksi kelvollinen. Kun Eteläisen Ruhtinaskunnan prinsessa tulee ensimmäiselle vierailulleen kuninkaanlinnaan, mitä kaikkea tuon neidon kohtaaminen käynnistääkään kruununprinsessa Jelisepan vilkkaassa ja ailahtelevassa mielessä?
Warginlaakson nuori linnanherra Josia Joshuanpoika vietti ennen sotaa useita vuosia Reuelin sukulinnassa. Josian yhteinen menneisyys Reuelin perheen kanssa saattaa hänet osalliseksi tapahtumaan, josta Jelisepa ei noin vain pääsekään yli, eikä Jelisepa pysty heti ottamaan vastaan edes heidän yhteisen ystävänsä tarjoamaa lohdutusta. Narrilla on kuitenkin oma, kehittyvä ja syvenevä merkityksensä niin menneissä kuin tulevissakin tapahtumissa, ja hänen ”nenäliinanojentelijan” roolinsa myötä Jelisepa oppii sentään pitämään häntä ystävänään ja kutsumaan häntä hänen omalla nimellään. Jelisepa harhailee yhä omissa sisäisissä kuvitelmissaan ja tulkinnoissaan, kunnes lopulta tiedostaa kulkeneensa kauan sokeana ja kuurona, ja löytääkin jotakin, mitä oli luullut iäksi kadottaneensa.
Ruhtinaitten perilliset kulkevat kukin omia teitään; kuka neuvonantajiensa määräysvallassa ja koirankarvoihin sotkeutuneena, kuka itsekkäitten pyyteittensä ohjaamana, kuka kiintymyksensä pakottamana tai Kaikkeuden Luojan johdatukseen luottaen. Myös Didrik Didrikinpojalla ja Melosina Joshuantyttärellä on omat roolinsa tässä tarinassa, jossa kaikki liittyy jollain tapaa kaikkeen, ja pienilläkin tapahtumilla – vaikkapa vain pikkulinnun vierailulla ikkunalaudalla, varomattomalla naurahduksella väärällä hetkellä tai uninäyillä - on merkityksensä siinä, millaiseen tilanteeseen kukakin ruhtinaitten perillisistä on lopulta päätynyt, kun Jelisepa lopettaa kertomuksensa. Tarina valottaa myös joitakin tapahtumia Vaeltajasoturi Jaechim Jokiminpojan elämästä, esittelee lähemmin yhden Jelisepan hovineidoista, sekä synnyttää ennakoivia mielikuvia uudesta henkilöhahmosta, jolla on merkittävämpi rooli Nathanaelin silmin kerrotussa Ohdakemaa- sarjan seuraavassa osassa.