Mitä seuraavaksi?

"Junttiluuserin" kotiseudun maisemia,
eli Kolilta päin.

Olen yrittänyt ylläpitää ”myönteisyysharjoittelua” Mieli Hukassa – blogini puolella tässä muutamien viikkojen aikana. Ohdakemaa- sarjan kuudes osa odottaa seuraavaa ”muokkauslukukierrosta”. Ohdakemaa V:n julkaisun jälkeen luin läpi kaikki jatko-osat, joista viimeisimmässä on ehkä vielä jonkin verran täydennettävää. Mutta seuraavaksi, eli osassa Ohdakemaa VI, on siis tarkoitus siirtyä Jethan Narrinpojan aikuistumisvuosiin ja kertoa hänen suullaan siitä, miten ihmeellistä ja vaarallista elämä onkaan; etenkin jos sattuu olemaan herkempinahkainen ja hieman erikoinen olento.

Tässä välissä ehdin päivittää myös ”luuserigenreäni” edustavan ”Junttiluuserin päiväkirjan” sellaiseen muotoon, että se ilmestyy e-kirjana marginaaliseen parin euron hintaan. ”Junttiluuserin päiväkirja” oli joitakin vuosia ilmaiseksi luettavissa ”Luuseritarinoita”- blogissani (2012), ja viitisen kymmentä ihmistä lienee sen tuona aikana lukenutkin. Se kaipasi kuitenkin mielestäni hieman täydennyksiä ja täsmennyksiä, sekä pienen loppukappaleen siitä, mitä ”junttiluuserille” ja hänen kavereilleen kuuluu melkein kymmenen vuotta noitten tapahtumien jälkeen, joita Santeri Harakka tilitti syksyltä 2009.

Myös Ohdakemaan ”sankarit” ovat omanlaisiaan ”luusereita”, mutta siksipä kenties juuri heidän kokemuksiinsa eläytyminen tuntuu lohdulliselta ja antaa toivoa meille, jotka koemme olevamme jossain suhteessa ulkona, jäljessä, alamittaisia, väheksyttyjä, poikkeavia, outoja, syntyneitä vähemmän onnellisten tähtien alla…

Työn alla 2019

Olen Ohdakemaa-sarjan viidennen osan julkaisemisen jälkeen työstänyt järjestyksessä jatko-osia, joista parhaallaan on muokkauslukukierroksella ”Warginmaan tarinat”, joihin sisältyy kolme eri kertojan kuvaamaa, mutta yhteen nivoutuvaa tarinaa. Ne luovat myyttisempää pohjaa aiemmille tarinoille ja nostavat aiemmat tapahtumat uudenlaiseen valoon.


Keskimmäinen ”Warginmaan tarinoista” sai alkunsa jo ollessani lapsi. Kirjoitin noin yhdeksänvuotiaasta lähtien susitarinoita, joihin sain varmaankin vaikutteita esimerkiksi Jack Londonin kirjoista ja muista tarinoista, joissa eläimet olivat pääosassa, jopa kertojina. Noin kaksitoistavuotiaana olin kirjoittanut noista tarinoista alkunsa saaneen romaanikäsikirjoitukseni, joka oli vähän samantapainen eläintarina kuin ”Ruohometsän kansa”. Eli, eläimet kommunikoivat toistensa kanssa kuin ihmiset, mutta tarina ei ole kovinkaan lapsellinen. Tämä vanha romaanikäsikirjoitus muovautuu nyt osaksi Warginmaan tarinoita. Kolmetoistavuotiaana kirjoitin novellin "susisielusta", joka ei oikeastaan edes liittynyt susista kertovaan romaanikäsikirjoitukseen, vaan oli erillinen ja erilainen tarina. Novelli julkaistiin kirjoituskilpailun kunniamaininnan myötä. Se ei ole ihan samantyylistä tarinaa kuin uuden ajan "ihmissusitarinat", mutta omalla tavallaan saattaa olla jonkun mielestä hauskaa luettavaa, silti. Jotakin sen maailmasta on myös kulkeutunut Warginmaan tarinoihin. Se taas, miten susitarinat nivoutuvat Ohdakemaan maailmaan, jääköön luettavaksi tulevasta kirjasta… 

Tämän vuoden osalta mietin, että voisin pyrkiä julkaisemaan kolme Ohdakemaa- sarjan osaa (VI, VII ja VIII), jos Luoja suo. Sitten jäisi vielä kaksi vuodelle 2020. Jos satun saamaan aikaiseksi luuserigenre-romaaninkin, niin hyvä, mutta julkaisupaineita en ota. Teen kaiken siksi, että se on mielekästä ja merkityksellistä. Julkaisemisessa pidän edelleen etusijalla omakustantamista ja tarvepainatusta. En halua tuottaa yhtäkään turhaa kirjaa. Kaikilla painetuilla kirjoilla on ollut joku tilaaja, jossakin. BoD on myös yhtiö, joka kantaa vastuuta ympäristöasioista. Samaan suuntaan voisi toivoa kaupallistenkin kustantamoitten kehittyvän. Kaupallisuus ja markkinointi taas ovat aluetta, jota vierastan, enkä aio mainostaa itseäni kirjailijana. Mutta tiedotan tässä blogissa kirjoistani, ja ajatusmaailmastani kirjoittajana taas kerron enemmän ”Mieli Hukassa”- blogissani.

Ohdakemaa VI, eli ”Narrinpoika ja Luopioprinssi”, saattaisi ehkä työstyä julkaisukuntoon maaliskuulle 2019.