 |
| Missä mennään? |
Olen viime aikoina työstänyt ”luuserigenreä” edustavaa romaaniani julkaisukuntoon, ja niin ollen makuuttanut ”Warginmaan Hiljaista Sotaa”. En siis ole ollut ”Ohdakemaa-kuplassani” moneen viikkoon, mutta hetkittäin olen kyllä pohdiskellut, voisinko kenties jossakin vaiheessa ideoida vaikkapa pelitarinaa, joka sijoittuisi Ohdakemaan maailmaan. Ihan vain huvikseni siis, enkä kaupallisesti.
Ohdakemaan tarinoilla, ja oikeastaan koko romaanisarjalla, on ainakin itselleni ollut terapeuttinen funktio. Oman mielensisäisen maailman, niin sanotun ”alitajunnankin” intuitiivinen auki kirjoittaminen on ollut hyvinkin merkittävä osa omasta henkisestä hyvinvoinnista huolehtimista. En siis ole aikonut lopettaa kirjoittamista, vaikka Ohdakemaa-sarja joskus päättyisikin, jos tuntuu, että on inspiraatiota kirjoittaa, vaikkapa sitten vain itselleen, itseään hoitaakseen.
Leikittelen ajatuksella, että lukisin koko romaanisarjan uudelleen ikään kuin olisin muka joku muu kuin sen kirjoittaja. Herkästi kuitenkin saatan siirtyä ”itsekriitikon” rooliin ja huomaan kirjoitusvirheitä ja kenties asiavirheitäkin. Olisi huojentavaa pystyä sivuuttamaan tuollaiset virheet ja uppoutua sisältöön; lukea vain ihan huvikseen, tai vaikkapa siitä näkökulmasta, että nousisiko vielä joku tarinanaihe, tai joku teema, jota en ole vielä liikaa käsitellyt. Kenties joku hahmo ei ole vielä päässyt riittävästi esille; tai kenties jonkun henkilön taustassa olisikin jotakin, mitä en ole vielä syvemmin tutkiskellut, ja josta voisikin kehittyä uusi tarina…
Tai, voihan aina kuvitella tulevaa eteenpäin. Mitä esimerkiksi Jelizeille tapahtuu sen jälkeen, mihin tilanteeseen hän jäi Ohdakemaa XII:ssa? Periaatteessa voisin kuvitella vaikkapa sitä. No, ainakin sitten kun olen saanut uuden ”luuseritarinani” pakettiin ja Warginmaahan sijoittuvan tarinan makuutuskuntoon…
Olen ajatellut hyödyntää mielikuvitusmaailmoissa viihtyvää ja myös visualisointiin taipuvaista luonnettani syventymällä määrätietoisemmin taideterapiaan ja sen menetelmien soveltamiseen, mistä voisi olla iloa myös asiakastyössä. Opiskelu, sikäli kun saan sen aloitettua, vienee seuraavan vuoden aikana jossain määrin vapaa-aikaani, joten kirjoittamisprojektit saattavat pitkittyä.
Luova kirjoittaminenkin voi olla taideterapiaa, vaikkei sen lopputulos olisikaan kovin ”taiteellista”. Minusta olisi parempi puhua ”luovasta ilmaisusta” kuin ”taiteen tekemisestä”, koska eihän tehdessään jotakin luovaa, olipa se kirjoittamista, piirtämistä, lauleskelua tai improvisoitua tanssia, tarvitse ajatella tekevänsä ”taidetta”. Tulee vain turhia paineita lopputuloksesta, jos yrittää olla ”taiteellinen”, ja stressi on myrkkyä luovuudelle.
Kuvittele, ilmaise, luo ja leiki kuin lapsi, ilman paineita lopputuloksesta; se on terapeuttista.
Jos sinun on lähdettävä matkaan, etkä voi lainkaan tietää, mitä uusi suunta tuo tullessaan, mitä tarvitset mukaasi?
Ensinnäkin sinun on pakattava matkasäkkiisi kaikki ne varusteet, joita yleensäkin tarvitset päivittäin, ja lisäksi sellaisia tarve-esineitä, jotka sopivat monenlaiseen käyttöön. Ethän välttämättä tiedä, minne olet menossa, ja vaikka tietäisitkin, matkan varrella saattaa tulla vastaan yhtä jos toista koettelevaa ja vaarallista. Pakkaa kuitenkin harkiten, jos aiot kantaa matkasäkkiäsi itse. Tärkeää on ottaa mukaan vain se, minkä on oikeasti ennenkin huomannut tarpeelliseksi. Jos haluat säilyttää muistoja, voit tiivistää ne pienemmiksi esineiksi, joita on helppo kantaa, kuten sormuksiksi.
Älä siis ota mukaan mitään tarpeetonta ja turhaa, kuten kauneudenhoitotarvikkeita, koska ulkoinen kauneutesi rapistuu matkan varrella kuitenkin. Älä myöskään raahaa mukana kaikkia kirjakääröjäsi, koska sillä tiedolla, mitä et vielä muista, tai mitä et osaa vielä laittaa käytäntöön, ei ole merkitystä, etkä kuitenkaan pysty lukemaan kulkiessasi. Oleellinen tiedollinen oppi kannattaa matkaan lähtiessä tiivistää siten, että voit muistaa sen vaikkapa oman kätesi avulla. Tärkeät asiat palautuvat mieleen, kun vilkaiset omaa kättäsi. Huomioi siis, ettei sinun tarvitse kantaa koko aiemman elämäsi tarinaa mukanasi! Se on piirtynyt ihoosi ja ruumiiseesi, ja muistat kyllä sen, mitä on tärkeää muistaa.
Kun matkasäkkisi ei ole turhan iso, mahdut kulkemaan sen kanssa ahtaammistakin paikoista. Voihan olla, että joudut välillä ryömimään esteitten alta tai ujuttamaan itsesi läpi kapeista onkaloista. Joudut myös usein nousemaan rinteitä ja laskeutumaan jyrkistä paikoista alaspäin, ja etenkin silloin painava matkasäkki vaarantaa kulkusi; se saattaa jopa heittää sinut alas kielekkeeltä.
Liian usein vaeltaja kuluttaa voimansa raahaamalla mukanaan kaikkea aiemmin keräämäänsä, ja herkästi hän poimii vielä lisää turhia muistoja matkan varrelta. Kuka tietää, tarvitaanko perillä aivan kaikkea sitä, mikä oli sinulle aiemmin tärkeää? Ja jos toiveesi muuttuvat matkan myötä ja asetutkin elämään jossain muualla, tarvitsetko sitä samaa kuin ennenkin? Pidä siis säkkisi niin pienenä, ettet juutu sen kanssa matkan varrelle, tai väsähdä kesken matkan. Pidä myös säkissä hieman ylimääräistä tilaa. Saattaahan käydä niin, että löydät matkaltasi jotakin oikeasti arvokasta, jonka haluat ottaa mukaasi. Katso silti, että jaksat itse kantaa sen, minkä kannettavaksesi valitset. Muutenhan olet riippuvainen toisten hyväntahtoisuudesta, ja se antaisi joillekuille kelvottomille tilaisuuden hyötyä avuttomuudestasi.
Olisi kuitenkin varsin itsetuhoista lähteä matkaan tuntemattomille maille aivan itsekseen. Ole kuitenkin tarkkana, kun valitset seuralaisia tai palvelijoita! Ehkäpä haluat ottaa jonkun mukaasi vain siksi, että hän miellyttää silmiäsi, mutta jos hänen katseensa on luihu eikä lempeä, älä ota häntä. Ota mieluummin lempeä ja ruma apulainen kuin kaunis mutta luonnoltaan juonikas. Mutta jos Luoja on sinut matkaan lähettänyt, löydät kyllä jonkun, joka on sekä kaunis silmissäsi että lempeä, ja kohtelee sinua kuin sisarustaan. Luojalla on kyllä varattuna kaikille matkaan lähtijöille joku sellainenkin, vaikka nämä parhaimmat matkakumppanit ovatkin usein vaatimattomassa puvussa, eivätkä tyrkytä omaa seuraansa.
Ellet ole käytännön taidoiltasi kovin osaava, tarvitset ehkä mukaasi myös jonkun, joka osaa neuvoa sinua siinä, mitä käytännössä on hyvä tehdä, ja huolehtii sinun ruumiillisista tarpeistasi, ja myös suojelee sinua tarvittaessa. Monitaitoinen soturi pystyy tekemään tämän kaiken, jolloin et tarvitse erillistä palvelijaa, muttei tämä soturi saisi olla liian itsevarma, eikä pitää itseään liian välttämättömänä. Nöyrä luonne on tärkeämpi kuin ruumiinvoima. Rehentelijät päätyvät tappeluihin, ja mitä teet pieksetyllä tai haavoittuneella soturilla?
Jos olet itse saanut taisteluharjoitusta, mielit ehkä ottaa turvaksesi aseita, kuten tikarin. Mutta muista, että joku voi yhtä lailla riistää tikarin sinulta ja käyttää sitä sinuun itseesi. Voit kyllä pelotella toisia miekalla tai keihäällä, mutta muista, pelko voi hetken päästä ollakin sinulla itselläsi, jos ase vaihtaa omistajaa. Aseilla voi kyllä satuttaa toista, mutta jokaisen miekan terä kääntyy lopulta käyttäjäänsä vastaan. Ja mitä syvemmälle toiseen miekkasi terän työnnät, sitä syvemmälle se kiertyy itsesi sisään. Älä siis turvaa aseisiin! Voit ottaa jousen, kirveen ja veitsen, jos tarvitset niitä ruuanhankintaan ja polttopuitten tekemiseen, mutta älä tartu niihin toista uhaten. Myöskään soturi, joka noita välineitä käyttää, ei saa käyttää niitä toisia vastaan.
Paras vaihtoehto matkaseuraksi on siis lempeäluontoinen, käytännön taidoiltaan kelvollinen soturi, joka kohtelee sinua siveästi. Mutta ellei tämä soturi ole perehtynyt karttoihin tai omaa kokemusta vaeltamisesta, tarvitset mukaasi myös jonkun, joka tuntee maaston, jonne olet lähdössä. Suunnistamista helpottaisi, jos maastosta olisi laadittu karttakin, mutta kokenut kulkija ymmärtää, ettei kartta ole maasto. Toisten laatimat kartat ovat aina epäluotettavia, vaikka antavatkin jotakin vihjettä siitä, minne kannattaa suunnata. Hyvä opas osaa tutkia maastoa itse, valita voimia säästävät reitit ja ennakoida vaaranpaikkoja. Hän osaa myös neuvoa, milloin syödä ja levätä, ja kykenee hoitamaan myös kulkiessasi saamiasi vammoja. Onhan tärkeää, etteivät voimasi lopu kesken matkan, etkä vammaudu niin pahoin, että perille päästyäsi olet vuoteenomana lopun elämääsi.
Jos palvelusoturi ja matkaoppaasi sattuvat olemaan luonteeltaan kuivakampaa ja totista seuraa, tarvitset ehkä seurueeseesi myös jonkun viihdyttäjän. Jos mahdollista, ota joku, joka osaa sekä soittaa että laulaa, ja myös puhua huvittavia. Matkanteko saattaa olla aika ajoin tylsistyttävää, joten kaunis kuunneltava auttaa jaksamaan niissä ankeissa matkanvaiheissa. On myös hyödyksi luonteesi kehitykselle, jos mukanasi on joku, joka hankaluuksien keskellä palauttaa huomiosi siihen, mikä on huvittavaa, ja ennen kaikkea auttaa sinua nauramaan itsellesi. Ethän kuitenkaan voi olla kompuroimatta. Kukaan ei voi olla kompuroimatta jossakin vaiheessa matkaa, etenkin väsyneenä, jos ei ole älynnyt levätä tarpeeksi. Etkä voi tietää etukäteen kaikkia kivikoita, mättäitä ja juurakkoja, joita tulet kohtaamaan reitilläsi. Saatat kompuroida niin liian kirkkaassa auringonpaisteessa, valossäteitten sokaisemana, kuin hämärässäkin, ja etenkin pimeässä.
Pimeässä on edettävä erityisen valppaana, alati reittiään tunnustellen. Se on ainoa tapa löytää suunta ja pysyä siinä, kun valoa ei ole näkyvissä. Ja pimeässä matkatessasi on äärimmäisen tärkeää, että seuralaisesi ovat kaikin tavoin luotettavia. Pimeyden turvin kelvottomat seuralaiset saattavat pyrkiä hyötymään sinusta tai mukanasi raahaamistasi tavaroista.
Koska kaikki nämä ominaisuudet, joita matkakumppanilta vaaditaan, eivät useinkaan täyty vain yhdessä ihmisessä, tarvitset siis todennäköisesti useamman seuralaisen matkallesi. Tarvitset lempeän ja palvelualttiin soturin huolehtimaan ruumiillisesta mukavuudestasi. Tarvitset kokeneen vaeltajan neuvonantajaksesi, että osaat suunnistaa tutkimattomassakin maastossa ja tulkita laadittuja karttoja. Tarvitset musikanttitaitoisen narrin viihdyttämään sinua ja muistuttamaan sinua omasta typeryydestäsi, jotta viisastut, etkä kompuroi omaan ylimielisyyteesi. Mutta ennen kaikkea tarvitset mukaan itsesi. Olisihan varsin typerää kiirehtiä matkaan ja unohtaa itsensä!
(T. H. Hukka: Ohdakemaan Vaeltajien Tarinoita)
