 |
| Tämä on alkuperäinen piirrokseni, jonka editoin kansikuvaan. |
"Warginmaan Noita" on nyt saatavilla myös e-kirjana
Viimeistelyvaihe lähestyy
 |
| Tämä ei ole AI:n tulkinta, vaan itse PSE:lla värkätty |
Ainakin yksi pieni lisäystarve tuli mieleeni yhtenä iltana, kun olin jo nukahtamaisillani; mutta tuskinpa siihen tarvitsee useita lauseita lisäillä, että tuon yksittäisen asian saa kerrottua. Ja sitten on tietysti vielä kansitiedoston väsäämistä, piirtämistä ja kuvankäsittelyä…
En ylipäätään aio kiduttaa itseäni liiallisella kriittisyydellä tai muilla muokkauspaineilla tällä kertaa. ”Warginmaan Hiljainen Sota” oli työläs prosessi verrattuna yhteenkään Ohdakemaa-sarjan romaaniin. Mutta jos Ohdakemaa-sarjan romaanit ovat jollekulle kelvanneet tähän saakka, ei tämä tekeillä oleva romaani tule olemaan sen kelvottomampi.
Tämä tuorein tarina sijoittuu ajallisesti Ohdakemaa-sarjan viimeisen osan tapahtumien jälkeisiin vuosiin, ja siinä esiintyy joitakin aiemmista tarinoista tuttuja henkilöitä, mutta kertoja on uusi hahmo; Argillan ja Warginmaan rajaseudulla syntynyt Eemil. Viittauksia ”Warginmaan Hiljaiseen Sotaan” tulee ilmi tarinan myötä; ovathan tuon ajan tapahtumat osa argillalaisten historiaa ja warginmaalaisten salaisuutta.
Mutta sitten vielä muuta asiaa:
Kesäkuussa vietetään kansainvälistä Pride- kuukautta. Blueskysta aiheeseen liittyviä uutisia selatessani satuin törmäämään uutiseen, että J. K. Rowling käyttää ”Harry Potterista” saamiaan varoja TRANS-vastaisen organisaation perustamiseen. Hoh! Enpä kyllä osta enää mitään ”Harry Potter” tuotteita, koska en tosiaankaan halua rahoittaa sellaista organisaatiota.
Se, mitä itse kirjoitan, välittää ihan päinvastaista viestiä ainakin tuossa suhteessa. Jos saisin näistä kirjoittamisistani ylimääräisiä tuloja, antaisin ne mielelläni LGBTQIA2S+ - ihmisiä tukevaan tarkoitukseen… Mutta enhän minä tällä epäkaupallisesti tuotetulla kirjallisuudella tienaa rahaa, joten eipä minulla ole tällä saralla muuta annettavaa kuin tarinoitteni sisällöllinen viesti.
”Työn” alla tänä keväänä 2025
 |
| Tällaisen kuvan tekoäly Copilot loi tarinani ensimmäisistä sadasta sivusta. Ihan huvittavaa. Kuvaa lähinnä sitä, että tapahtumat sijoittuvat Copilotin tulkinnan mukaan metsään... |
Vielä viime kesänä pohdiskelin, milloin jokin tarina ”alkaisi virrata”, vai alkaisiko enää lainkaan. Nyt voin todeta, ettei tämänhetkisen kaltaista ”virtausta” ole ollut pitkiin aikoihin. Ajatukset ja mielikuvat elävät päässäni ja tarinan tapahtuvat etenevät välillä niin nopeasti, etten ehdi kirjoittaa kaikkea kunnolla; minun on jätettävä kohtauksia ”luurankomaisiksi” ja myöhemmin täydennettäviksi.
Tuo kolmen vuoden takainen tarinaidea palautui hassusti mieleeni keskusteltuani erään jossain määrin samanhenkisen ihmisen kanssa ihan vain jostakin häntä kiinnostavasta fantasiajutusta. Tuo juttu toimi minulle epäsuorasti inspiraatioyllykkeenä aloittaa lopultakin kirjoittamaan aiheesta, joka on minulle joiltain osin ”sydämenasia”.
Minulla oli tallessa joitakin käsin kirjoitettuja muistiinpanoja tuosta tarinaideasta, ja sitten vain aloin ”tulostaa” tarinaa päästäni, kun oli aikaa asettua läppärin ääreen. Nyt olen jo tavallaan tarinan loppupuolella, mutta ennen kuin kirjoitan loppuratkaisun ”auki”, on ehkä tarve makuuttaa tekstiä välillä ja kertailla ne Ohdakemaa-sarjan osat, joissa on jotakin tähän tarinaan liittyviä asioita ja henkilöitä.
Olisi mukavaa saada tämäkin tarina joskus pakettiin, ja mielellään joutuisammin kuin mitä edelliseen ”kitu-projektiini” meni aikaa. Sen käsikirjoituksen muokkaus oli ajoittain tuskaista puurtamista, vaikkakin sinällään myös mielenkiintoista. Eihän luovan tekemisen ole tarkoitus olla ”työtä” siinä mielessä, että pitäisi ladata suoritus- ja onnistumispaineita kuten joihinkin toisille ihmisille tehtäviin työtehtäviin tulee ladattua. On ihan psykologinen fakta, että ”pakko” tappaa luovuuden. Sen sijaan, kun luo jotakin uutta innostuneena ja inspiroituneena, ei se todellakaan tunnu ”työltä”, mutta saattaa olla hyvinkin tehokasta.
Mutta kuten sanottua, uusi romaani on ”työn” alla, ja etenee ja valmistuukin joskus, jos Kaikkeuden Luoja suo ja saan tehtyä sen kaiken, mitä prosessiin tarvitaan.
Tämän maailmanajan ”ohdakkeet”
Oikeastaan nykymaailman ”ohdakkeet” voisivat symboloida niitä erilaisia ihmisiä, joita saatetaan kohdella kuin rikkaruohoja tehomaanviljelyn mukaisessa jättipellossa. Jos ihminen rohkenee olla sellainen kuin on ja kasvaa siinä mihin hänet on kylvetty, ehkä hänestä voi tulla jonkinlainen kapula tehomaanviljelykoneistoon, joka nakertaa biodiversiteettiä? Luonnonhan ei pitäisi olla ihmisen puutarha, jonne ihminen päättää lajit, joita hän itse tarvitsee ja suvaitsee, ja josta hän säälimättä poistaa lajit, joista ei tykkää ja joita ei itse olevinaan tarvitse…
Jos näkökulma vaihtuu, pellossa kasvava ohdake ei olekaan ”rikkaruoho” vaan muistuttaja siitä, ettei vain yhtä lajia kasvava viljelyskenttä ole pitkällä tähtäimellä elinkelpoinen. Biodiversiteetti on elämän säilymisen edellytys. Ja ihmisistä puheenollen, Ihmiskunta tarvitsee poikkeavia ihmisiä, erityisine ominaisuuksineen. Erilaisuus, jopa omituisuuskin, on rikkautta. Olisihan kovin tympeää, jos kaikki ihmiset olisivat aivan samanlaisia, ulkonäköä ja harrastuksia myöten. Kukin voisi hetken aikaa kuvitella maailmaa, jossa kaikki ihmiset olisivat samanlaisia, kuin klooneja yhdestä prototyypistä. Tai jos olisi vain kahdenlaisia ihmisiä… Aivan hirveä dystopia!
Minulla ja jälkikasvullani on jonkinlainen omintakeinen ”nukkemaailma”, jossa on sekä hänen että minun kehittämiäni nukkehahmoja. Myös ”luuseritarinoitten” henkilöhahmoilla on jonkinlaisia ilmentymiä tässä nukkemaailmassa, ja jotkut nukkemaailman hahmoista saattaisivat voida ikään kuin esittää joitakin Ohdakemaan tarinoitten hahmoja, jos niitä tarinoita yrittäisi kertoa nukkeleikin kautta.
Mieleni sisäinen mielikuvamaailma vaikuttaa siis nukkemaailman hahmoihin, ja toisin päin. Toisinaan piirrän tarinoitteni hahmoista kuvia elävöittääkseni kirjoittamiseen liittyvää ”mielikuvittelua”, mutta joskus teen hahmosta myös nuken.
Helpoimmillaan kirjoittaminen on sellaista, että päässä pyörii ikään kuin elokuva, ja elokuvan päähenkilö selittää sanallisesti, mitä tapahtuu ja mitä hän ajattelee ja tuntee, ja minä kirjoitan sitä selostusta auki niin nopeasti kuin kykenen. En siis pahemmin suunnittele kirjoittamisiani, vaan ”tulostan” sitä mitä pääni tuottaa. Myöhemmin voi sitten muokkailla sitä ”tulostetta” eläytymällä uudelleen kyseisen tarinan kohtaukseen, ja pyrkiä sitten kuvaamaan sen vielä eläväisemmin, tarkemmin tms. Tapanani on ollut tehdä hyvinkin useita ”muokkauslukukierroksia” jokaiseen romaaniini, olipa tarinassa sitten 200 tai 500 sivua.
Mutta nyt juuri en siis ole vielä päättänyt, mitä kirjoittaisin seuraavaksi, jos kirjoittaisin pitkää tarinaa, ja siksi olen nyt viimeaikoina alkanut huvikseni kyhäillä lähinnä lonkalta vedettyjä nukkesarjakuvakatkelmia, joissa saattaa kyllä esiintyä myös luuseritarinoistani tuttuja henkilöitä, tai ainakin melko samantapaisia tyyppejä kuin jotkut noista hahmoista.
En nyt oikein jaksa vaivata päätäni sillä, missä muodossa näitä sarjakuvia kannattaisi jakaa, joten päätin laittaa kuvasarjoja blogiteksteihini. ”Itsetunnon käsittely”- sarjakuva löytyy täältä, ja uudempi ”taideterapiaa” esittelevä sarjakuva täältä.
Ja kuten sanoin, nämä kuvatarinat ja dialogit on vedetty ihan lonkalta, ilman sisäisen kriitikon tasovaatimuksia, mutta kuvittelenpa silti, että niissä saattaa olla joitakin ihan kelvollisia pointteja.
Nykyajan "ohdakemaan" tarinoita sarjakuvana
Tässä sarjakuvakirjan takakansiteksti:
"JUSSILLA ON VAIKEAA. MIELIALA HEITTELEE JA ITSEKURI SAKKAA; VÄLILLÄ PÄÄ LEIKKAA KIINNI TAI AHDISTUS PIRSTOO TAJUNNAN. JA KUN JUSSI RIITELEE TYTTÖYSTÄVÄNSÄ RONJAN KANSSA, HÄN PÄÄTYY PSYKIATRISELLE KRIISIOSASTOLLE. RONJA SEN SIJAAN LÄHTEE ITSEKSEEN MÖKILLE KUUSAMOON JA KÄSKEE VELJENSÄ HUOLEHTIA JUSSISTA...
JUSSI PELKÄÄ JOUTUVANSA KAIKKIEN HYLKÄÄMÄKSI, JA SIKSI HÄNEN ON PAKKO PÄÄSTÄ JOLLAIN ILVEELLÄ RONJAN LUO. PELKO SIIVITTÄÄ MATKAA JA LISÄÄ JUSSIN MAANISTA KIIHKOA, NIIN ETTEIVÄT KAVERIT MEINAA PYSYÄ MUKANA. JA KUN JUSSI LOPULTA PÄÄSEE PERILLE, EDESSÄ ON VÄLIENSELVITTELY – EI NIINKÄÄN RONJAN, VAAN OMAN OLEMASSAOLON KANSSA."
Ehkä se kohta alkaa virrata...
Kävin tänään Suomen vanhimmalla joella hieman tunnelmoimassa, koska oli sellainen olo että kaipaan nähdä ja kuulla nimenomaan virtaavaa vettä. Kyse on yhdestä niistä jokiuomista, joista olen luultavasti saanut vaikutteita Ohdakemaan ja Warginmaan jokiin, joita pitkin kuljetaan lautalla, tai joita ylitetään milloin mitenkin. Muita mielikuvamaailmoihini vaikuttaneita jokia ovat mm. Kemijoki, Värriöjoki ja Käsmäjoki pohjoisessa.
Ajattelin etten hiillostaisi itseäni väkinäisillä päivityksillä tähän blogiin ennen kuin on taas jotakin ilmoitettavaa, vaan ylläpitäisin lähinnä "Mieli Hukassa"- blogiani. Enkä ole vielä(-kään) aloittanut kirjoittamaan tarinaa, jonka juoni olisi kyllä suhteellisen valmiina päässäni ja muistiinpanoissani. Kunhan on oikea aika ja hetki, ehkä se sieltä lähtee virtaamaan...
Jotakin työn alle tulevaksi kesäksi 2024?
 |
| Maalasin riikinkukon muistuttamaan sen hengellisestä merkityksestä. |
Ohdakemaan maailmaan tai Warginmaahan sijoittuvat jatkotarinat ovat nyt vielä vähän kypsyttelyvaiheessa. Toisin sanoen, en ole vielä varsinaisesti aloittanut mitään uutta käsikirjoitusta, mutta minulla kyllä on yksi spontaanisti syntynyt tarinaluonnos olemassa. Olen nyt keväällä jättänyt aikaa esimerkiksi taideterapiaohjaajan koulutuksen loppuunsaattamiseen, ja olen lisäksi tehnyt yhden muokkauskierroksen ”luuserigenreen” kuuluvaan, vanhempaan käsikirjoitukseeni. Aikaa on mennyt myös, etenkin iltaisin, ajankohtaisohjelmien seuraamiseen, ja enemmän tai vähemmän ”järjelliseen” piirtelemiseen siinä ohessa.
Olen myös pohdiskellut, paljonkin, sukupuolen moninaisuutta, niin ilmiönä kuin liittyen siihen, missä määrin itse haluan ilmaista, missäkin yhteydessä, ”seilaamistani” muunsukupuolisuuden ja sukupuolineutraaliuuden välillä. Leipätyössäni on melko luontevaa olla esimerkiksi pukeutumistyyliltään aika sukupuolineutraali tai androgyyninen; tosin, silti jotkut ehkä kummeksuvat sitäkin, että olen sellainen. Psykologinen ”sukupuolikokemukseni” on jokseenkin neutri tai ”androgyyninen”; ehkäpä siksi, että aivoni ovat jonkun epävirallisen testin mukaan ”eri paria” syntymässä määritellyn sukupuoleni kanssa. Henkisesti, ja hengellisesti, olen vain olento, joka olen. Siinä syvemmässä kokemuksessa sukupuoltaan ei todellakaan tarvitse määritellä; sillä ei ole yhtään mitään väliä.
Täällä ihmisten pallolla, sosiaalisissa tilanteissa, sukupuolella tuntuu olevan kovastikin väliä, eikä ihmisten ole helppoa luopua kaksinapaisesta sukupuolikäsityksestä. Niinpä koen aika usein dysforiaa, kun minua kohdellaan binääristen sukupuolinormien tai stereotyyppisten oletusten mukaisesti, vaikkapa ihan ruumiinmuodon ja koon perusteella; eikä psykologista kokemustani edes tiedetä, tai ymmärretä, vaikka tiedettäisiinkin. Henkistä tai hengellistä sukupuolettomuutta ei myöskään tunnuta ymmärtävän, ainakaan kovin laajasti. No, ehkäpä kirjoitan tästä aiheesta joskus ainakin Mieli Hukassa- blogiin, ellen sitten kokonaista kirjaa…
Kenties myös tulevat Ohdakemaan maailmaan sijoittuvat tarinat käsittelevät sukupuolen kirjoa; ehkäpä juuri muunsukupuolisuutta. Näitä aiheita on toki ollut esillä mm. Jaewulkan ja Jelizein tarinoissa, kuten myös ”Warginmaan Hiljaisessa Sodassa”. Ohdakemaassahan ei tietenkään ole ollut ”trans-poliklinikoita” sen enempää kuin oli oikeastikaan keskiajalla, mutta Vaeltajan elämäntapa on tarjonnut mahdollisuuden elää varsin sukupuolettomasti, ja Warginmaassa on aina elellyt androgyynisiä ihmisiä…
Kyllähän tästä joitakin ideoita nousee.
Uuden Aadamin haltuun.
Warginmaan kuningassuvun sukupuu
 |
| Tästä voi yrittää etsiä Ohdakemaa-sarjasta ja Warginmaan tarinoista tuttuja nimiä |
Katso myös muu lisämateriaali.
Millainen on Jelisepa Willefintytär, se ”hullu kruununprinsessa”?
Sain idean kokeilla, miten hyvin itse tunnen Ohdakemaa-sarjaan kehittämäni hahmot, ja tein aina tiettyyn hahmoon eläytyneenä netistä löytyvän ilmaisen persoonallisuustestin ”NERIS Type Explorer®” (Löytyy sivulta: https://www.16personalities.com/fi).
Edellä mainitussa testissä kaikki persoonallisuuskuvaukset on kirjoitettu myönteisestä näkökulmasta, ja siksi ne sopivat paremmin kuvaamaan ihmisiä, joilla ei ole niin selkeitä sisäisiä ristiriitoja. Niin ollen testiin vastaamalla saadut persoonallisuuden kuvaukset eivät istuneet kovin hyvin niihin fiktiivisiin hahmoihin, joilla on selvästi erilaisia, keskenään ristiriitaisia persoonan puolia. Mutta itse keksimiäni hahmoja ”testaamalla” sain selville ainakin sen, että olinpa hyvinkin onnistunut kehittämään ainakin jossain määrin erilaisia persoonia, kun olin kirjoittaessani eläytynyt useampiin erilaisiin hahmoihin.
Yksi keskeisistä Ohdakemaa-sarjan hahmoista on kruununprinsessa Jelisepa, Willefin ja Jelizian ainoa lapsi. Hän esiintyy ensimmäisen kerran kertojana Ohdakemaa I:n viimeisimmässä ”osassa” (”Prinsessa”), ja on kertoja myös osissa II, III ja V.
Jelisepa menettää äitinsä teini-iässä, ja etääntyy myös isästään useammaksi vuodeksi. Lapsena hän on selvästikin neuropoikkeava; jossain määrin motorisestikin levoton, impulsiivinen ja kärsimätön; päästelee sammakoita suustaan ja riehuu toisinaan kuin elukka isänsä ja tämän henkivartijaystävän seurassa. Teiniässä Jelisepasta tulee esille myös pohdiskeleva, tunteellinen ja sosiaalisesti varautunut puoli. Hän on selvästikin ”erityisherkkä” introvertti. Jelisepan persoonallisuuteen vaikuttavat myös ulkoiset kriisit, ympäristön odotukset ja olosuhteet, eikä hän koe voivansa olla oma itsensä kruununprinsessan roolissa.
Nuori Jelisepa karkaakin kotoaan, jotta voisi löytää itsensä ja syvemmän tarkoituksen elämälleen. Näitten edesottamusten takia häntä aletaan pitää suorastaan ”hulluna”, vaikka itse hän kokee olevansa menossa nimenomaan oikeaan suuntaan; kohti itselleen sopivampaa elämänpolkua. Koettelevien tapahtumien, merkityksellisten ihmissuhteitten ja ikävuosien myötä Jelisepan persoonallisuus kehittyy hengellisempään, sovinnollisempaan ja solidaarisempaan suuntaan.
NERIS Type Explorer®- testin perusteella Jelisepan persoonallisuustyyppi on ”Sovittelija INFP-T”.
”Sovittelijat ovat poeettisia, ystävällisiä ja pyyteettömiä henkilöitä, jotka ovat aina valmiita auttamaan.”
Tämä testin antama kuvaus sopii Jelisepaan ehkä parhaiten vasta myöhemmällä iällä; kun nuoruusiän kriisit on käyty läpi ja persoonalle sopivamman elämäntavan löytäminen poistanut elämästä pitkittyneen stressitilan. Introverttina Jelisepa arvostaa vähäisempiä, mutta syvällisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita, sekä rauhallista elinympäristöä. Jelisepa on enemmän intuitiivinen kuin ”järkeilijä”, hieman enemmän emotionaalinen kuin pohtivainen, ja enemmän improvisoija kuin suunnittelija. Jelisepa on myös stressiherkkä ja tunne-elämältään jossain määrin turbulentti; muttei hän tavoittele menestystä eikä täydellisyyttä, kuten jotkut itseriittoiset ihmiset. Ja kuten sanottua, myöhemmällä iällä Jelisepan tunne-elämän epävakauden piirteet tasoittuvat, eikä hän enää välttele ottamasta vastuuta myös muista ihmisistä, jos se on hänen mielestään oikein ja rakentavaa; ja etenkin omien jälkeläisten kannalta hyväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)