 |
| Warginlaakson Josiaa voisi kuvailla sukupuolipoikkeavaksi hahmoksi, joka ei koe luontevaksi rooliaan ritarina tai "miehenä" omassa kulttuurissaan. |
Toisaalta, mikä on tervettä kiintymystä, mikä taas riippuvuutta? Ns. ”rakkaussuhteet” voivat vääristyä riippuvuussuhteiksi, tai ihastus voi herätä tarpeesta saada ripustautua johonkuhun. Kirjasarjan 2 – 5 osissa keskeinen henkilö, prinsessa Jelisepa, joutuu pohtimaan tätä teemaa omakohtaisesti.
Ohdakemaan tarinoissa nousee esille usko Korkeampaan Voimaan ja johdatukseen. Maailma on luotu, joten sillä on Luoja, Kaikkeuden Luojaksi kutsuttu. Tarinoissa pohditaan myös vapautta; voiko ihminen olla henkisesti vapaa, vaikka olisi ulkoisesti kahleissa; ja toisaalta, sisäisesti mielensä vanki, vaikka olisi ulkoisesti vapaa?
Henkilöt kokevat sisäisesti niin toivon kuin epätoivonkin hetkiä. He näkevät vallanhalua vastakohtana hyväksyvälle, vapauttavalle rakkaudelle. He näkevät, ettei rakkauden vastakohta ole viha, vaan pelko. Ohdakemaan tarinoitten henkilöitten valintatilanteet kuvaavat nykyihmisenkin valintoja ns. rakentavan ja epärakentavan elämäntavan välillä. Tuhoanko ympäristöä rakentaakseni vain omaa elämääni? Voisinko tyytyä kohtuuteen, etten tuhoaisi toisten edellytyksiä elää?
Ohdakemaan tarinoitten henkilöitten kautta lukija törmää myös sukupuolirooleihin ja erilaisiin sukupuolikäsityksiin kulttuureissa. Monet henkilöt poikkeavat jossain suhteessa kulttuurisista sukupuolinormeista, ja kärsivät roolien ahtaudesta tai paineista, tai eivät tunne olevansa sen kummemmin mitään sukupuolta. Tässä asiassa viestini on toivottavasti selkeä: ihmisellä on oikeus olla sellainen kuin hän on; sellainen, jollaiseksi hän on syntynyt, eli luotu. Yhteiskunnan tarjoama muotti voi olla kiduttava, aivan kuin ihminen joutuisi leikkaamaan pois osan persoonaansa, tai itseään, mahtuakseen ahtaisiin rajoihin. Kenenkään ei tarvitsisi oikeasti leikellä mitään eikä muuttaa muotoaan, ellei nykykulttuuri määrittelisi liian ahtaita rajoja ihmisen tavalle ilmaista persoonaansa ja sukupuolisuuttaan, tai sukupuolettomuuttaan. (Muinaisessa Israelissa kerrotaan olleen sentään kuusi sukupuolta.)
Luokittelu on yksi vallankäytön muoto, yksi tapa tehdä asioista yksinkertaisempi ”hallittavaksi”. Kirjavuus voi olla ahdistavaa (siinä on enemmän ärsykkeitä hallittavaksi kuin kaksivärisessä). Mutta tiedän omakohtaisesti, että liiallisista virikkeistä ahdistuvan on opittava kohtuudella sietämään ”kirjavuutta” ja sekavuutta, muuttumatta itse mustavalkoiseksi! On parempi vetäytyä rauhoittumaan ja välttää virikkeitä omissa oloissaan, antaen kaikkien kukkien kukkia siellä, minne massat kokoontuvat. Tosin, nykymaailman ”värit” ovat luonnottoman räikeitä, kirkuvia vastavärejä. Luonnossa värit ovat harmoniassa. Mutta ihmisten luoman maailman muuttaminen ”selkeämmäksi” ja vähemmän ärsyttäväksi väkivalloin on tuhoavaa, epäeettistä, eikä millään tavoin kestävä ratkaisu. On vain toivottava, että harmonia leviää luonnosta ja luontoa resonoivista ihmisistä ihmisten luoman kaaoksen keskelle, rauhanomaisesti.
Biodiversiteetti nousee esille eräänlaisena pohjateemana Ohdakemaan maailmassa. Uskon, että kaikki alati jatkuvassa luomisprosessissa syntyneet ja syntyvät eliöt ovat tärkeitä kokonaisuudelle ja niillä on oikeus olla olemassa. Ihmisen hyötynäkökulma ei saa ratkaista eliölajien kohtaloa. Ihmisellä on velvollisuus ”viljellä ja varjella luomakuntaa”. Ihminen on hoitanut jälkimmäisen velvollisuutensa järkyttävän huonosti. Henkilökohtainen intressini esim. susien suojeluun näkyy tarinoissa, etenkin Warginmaan kansan jälkeläisten kautta.
Myös ns. neurodiversiteetti näkyy Ohdakemaan tarinoissa. Olen itse neuropoikkeava ihminen, ja introvertti, ja kirjoitan tarinoissani paljon esille omaa kokemustani maailmasta ja ihmisistä. On kiistämätön realiteetti, että on olemassa ihmisiä, jotka poikkeavat jo synnynnäisesti hermostoltaan ”normaalista” enemmän kuin toiset, siis, neuropoikkeavia henkilöitä, jotka elävät vähemmistönä maailmassa. Ihmiset synnyttävät ja muokkaavat kulttuuria, ja kulttuuri taas ”kasvattaa” ihmisiä. Jos kulttuuri syntyy ja säilyy pääosin neurotyypillisen valtaväestön ehdoilla, neuropoikkeavat joutuvat kokemaan usein syvääkin erilaisuutta suhteessa valtaväestöön. Tämän ei tarvitsisi kuitenkaan aiheuttaa syrjintää eikä kärsimystä. Erilaisuus on rikkaus! Poikkeukset synnyttävät muutosta. Silloin kun valtavirta johdattaa väärään suuntaan, neuropoikkeavat voivat jarruttaa kulkua; kenties jonakin päivänä pysäyttää sen ja toimia suunnannäyttäjinä uusille, hedelmällisemmille poluille.
Lukiessasi Ohdakemaan tarinoita tulet ehkä pohtineeksi, kuka onkaan oikeasti ystävä, ja kuka rakastettu; kuka taas pelkkä riippuvuuskohde, tai joku, jolle esität roolia, ettet jäisi yksin. Kuka on vihollisesi, vai oletko kenties itse itsesi pahin vihollinen? Mikä ainutkertaisessa elämässäsi onkaan tärkeintä? Annatko sinä jalansijaa "Molcavarathian hallinnolle" omalla reviirilläsi ja mielesi sisällä, vai suojeletko edelleen sitä, mikä on sinulle pyhää - mielen ja hengen vapaus?