Tämän maailmanajan ”ohdakkeet”

Nyt kun olen ollut jo jonkin aikaa poissa ”Ohdakemaan” maailmoista ja muutenkin pitänyt taukoa romaanien kirjoittamisesta, on mielessäni kierrellyt muunkinlaisia ideoita, kuten lyhyempiä ”luuseritarinoita”. Siirtymä ”Ohdakemaasta” nykyajan luuseritarinoihin ei ole sinänsä mitenkään uutta, koska olenhan jo vuosien mittaan kirjoittanut, työstänyt ja julkaissut myös nykypäivään, enkä vain fantasiakeskiaikaan sijoittuvia tarinoita.

Oikeastaan nykymaailman ”ohdakkeet” voisivat symboloida niitä erilaisia ihmisiä, joita saatetaan kohdella kuin rikkaruohoja tehomaanviljelyn mukaisessa jättipellossa. Jos ihminen rohkenee olla sellainen kuin on ja kasvaa siinä mihin hänet on kylvetty, ehkä hänestä voi tulla jonkinlainen kapula tehomaanviljelykoneistoon, joka nakertaa biodiversiteettiä? Luonnonhan ei pitäisi olla ihmisen puutarha, jonne ihminen päättää lajit, joita hän itse tarvitsee ja suvaitsee, ja josta hän säälimättä poistaa lajit, joista ei tykkää ja joita ei itse olevinaan tarvitse…

Jos näkökulma vaihtuu, pellossa kasvava ohdake ei olekaan ”rikkaruoho” vaan muistuttaja siitä, ettei vain yhtä lajia kasvava viljelyskenttä ole pitkällä tähtäimellä elinkelpoinen. Biodiversiteetti on elämän säilymisen edellytys. Ja ihmisistä puheenollen, Ihmiskunta tarvitsee poikkeavia ihmisiä, erityisine ominaisuuksineen. Erilaisuus, jopa omituisuuskin, on rikkautta. Olisihan kovin tympeää, jos kaikki ihmiset olisivat aivan samanlaisia, ulkonäköä ja harrastuksia myöten. Kukin voisi hetken aikaa kuvitella maailmaa, jossa kaikki ihmiset olisivat samanlaisia, kuin klooneja yhdestä prototyypistä. Tai jos olisi vain kahdenlaisia ihmisiä… Aivan hirveä dystopia!

Minulla ja jälkikasvullani on jonkinlainen omintakeinen ”nukkemaailma”, jossa on sekä hänen että minun kehittämiäni nukkehahmoja. Myös ”luuseritarinoitten” henkilöhahmoilla on jonkinlaisia ilmentymiä tässä nukkemaailmassa, ja jotkut nukkemaailman hahmoista saattaisivat voida ikään kuin esittää joitakin Ohdakemaan tarinoitten hahmoja, jos niitä tarinoita yrittäisi kertoa nukkeleikin kautta.

Mieleni sisäinen mielikuvamaailma vaikuttaa siis nukkemaailman hahmoihin, ja toisin päin. Toisinaan piirrän tarinoitteni hahmoista kuvia elävöittääkseni kirjoittamiseen liittyvää ”mielikuvittelua”, mutta joskus teen hahmosta myös nuken.

Helpoimmillaan kirjoittaminen on sellaista, että päässä pyörii ikään kuin elokuva, ja elokuvan päähenkilö selittää sanallisesti, mitä tapahtuu ja mitä hän ajattelee ja tuntee, ja minä kirjoitan sitä selostusta auki niin nopeasti kuin kykenen. En siis pahemmin suunnittele kirjoittamisiani, vaan ”tulostan” sitä mitä pääni tuottaa. Myöhemmin voi sitten muokkailla sitä ”tulostetta” eläytymällä uudelleen kyseisen tarinan kohtaukseen, ja pyrkiä sitten kuvaamaan sen vielä eläväisemmin, tarkemmin tms. Tapanani on ollut tehdä hyvinkin useita ”muokkauslukukierroksia” jokaiseen romaaniini, olipa tarinassa sitten 200 tai 500 sivua.

Mutta nyt juuri en siis ole vielä päättänyt, mitä kirjoittaisin seuraavaksi, jos kirjoittaisin pitkää tarinaa, ja siksi olen nyt viimeaikoina alkanut huvikseni kyhäillä lähinnä lonkalta vedettyjä nukkesarjakuvakatkelmia, joissa saattaa kyllä esiintyä myös luuseritarinoistani tuttuja henkilöitä, tai ainakin melko samantapaisia tyyppejä kuin jotkut noista hahmoista.

En nyt oikein jaksa vaivata päätäni sillä, missä muodossa näitä sarjakuvia kannattaisi jakaa, joten päätin laittaa kuvasarjoja blogiteksteihini. ”Itsetunnon käsittely”- sarjakuva löytyy täältä, ja uudempi ”taideterapiaa” esittelevä sarjakuva täältä.

Ja kuten sanoin, nämä kuvatarinat ja dialogit on vedetty ihan lonkalta, ilman sisäisen kriitikon tasovaatimuksia, mutta kuvittelenpa silti, että niissä saattaa olla joitakin ihan kelvollisia pointteja.

Nykyajan "ohdakemaan" tarinoita sarjakuvana

 

Saimme lopultakin kuvittaja Henri Kähkösen kanssa "luuserigenreä" edustavan sarjakuvatarinan julkaisukuntoon. Tarina on kuvaus nuoren aikuisen psyykkisestä kriisistä, globaalien kriisien keskellä. Päähenkilön ahdistus ilmaistaan karjalaisella mielenmaisemalla.

Tässä sarjakuvakirjan takakansiteksti:

"JUSSILLA ON VAIKEAA. MIELIALA HEITTELEE JA ITSEKURI SAKKAA; VÄLILLÄ PÄÄ LEIKKAA KIINNI TAI AHDISTUS PIRSTOO TAJUNNAN. JA KUN JUSSI RIITELEE TYTTÖYSTÄVÄNSÄ RONJAN KANSSA, HÄN PÄÄTYY PSYKIATRISELLE KRIISIOSASTOLLE. RONJA SEN SIJAAN LÄHTEE ITSEKSEEN MÖKILLE KUUSAMOON JA KÄSKEE VELJENSÄ HUOLEHTIA JUSSISTA...

JUSSI PELKÄÄ JOUTUVANSA KAIKKIEN HYLKÄÄMÄKSI, JA SIKSI HÄNEN ON PAKKO PÄÄSTÄ JOLLAIN ILVEELLÄ RONJAN LUO. PELKO SIIVITTÄÄ MATKAA JA LISÄÄ JUSSIN MAANISTA KIIHKOA, NIIN ETTEIVÄT KAVERIT MEINAA PYSYÄ MUKANA. JA KUN JUSSI LOPULTA PÄÄSEE PERILLE, EDESSÄ ON VÄLIENSELVITTELY – EI NIINKÄÄN RONJAN, VAAN OMAN OLEMASSAOLON KANSSA."

Ehkä se kohta alkaa virrata...

 

Kävin tänään Suomen vanhimmalla joella hieman tunnelmoimassa, koska oli sellainen olo että kaipaan nähdä ja kuulla nimenomaan virtaavaa vettä. Kyse on yhdestä niistä jokiuomista, joista olen luultavasti saanut vaikutteita Ohdakemaan ja Warginmaan jokiin, joita pitkin kuljetaan lautalla, tai joita ylitetään milloin mitenkin. Muita mielikuvamaailmoihini vaikuttaneita jokia ovat mm. Kemijoki, Värriöjoki ja Käsmäjoki pohjoisessa.

Ajattelin etten hiillostaisi itseäni väkinäisillä päivityksillä tähän blogiin ennen kuin on taas jotakin ilmoitettavaa, vaan ylläpitäisin lähinnä "Mieli Hukassa"- blogiani. Enkä ole vielä(-kään) aloittanut kirjoittamaan tarinaa, jonka juoni olisi kyllä suhteellisen valmiina päässäni ja muistiinpanoissani. Kunhan on oikea aika ja hetki, ehkä se sieltä lähtee virtaamaan...

Jotakin työn alle tulevaksi kesäksi 2024?

Maalasin riikinkukon muistuttamaan
 sen hengellisestä merkityksestä.

Ohdakemaan maailmaan tai Warginmaahan sijoittuvat jatkotarinat ovat nyt vielä vähän kypsyttelyvaiheessa. Toisin sanoen, en ole vielä varsinaisesti aloittanut mitään uutta käsikirjoitusta, mutta minulla kyllä on yksi spontaanisti syntynyt tarinaluonnos olemassa. Olen nyt keväällä jättänyt aikaa esimerkiksi taideterapiaohjaajan koulutuksen loppuunsaattamiseen, ja olen lisäksi tehnyt yhden muokkauskierroksen ”luuserigenreen” kuuluvaan, vanhempaan käsikirjoitukseeni. Aikaa on mennyt myös, etenkin iltaisin, ajankohtaisohjelmien seuraamiseen, ja enemmän tai vähemmän ”järjelliseen” piirtelemiseen siinä ohessa.

Olen myös pohdiskellut, paljonkin, sukupuolen moninaisuutta, niin ilmiönä kuin liittyen siihen, missä määrin itse haluan ilmaista, missäkin yhteydessä, ”seilaamistani” muunsukupuolisuuden ja sukupuolineutraaliuuden välillä. Leipätyössäni on melko luontevaa olla esimerkiksi pukeutumistyyliltään aika sukupuolineutraali tai androgyyninen; tosin, silti jotkut ehkä kummeksuvat sitäkin, että olen sellainen. Psykologinen ”sukupuolikokemukseni” on jokseenkin neutri tai ”androgyyninen”; ehkäpä siksi, että aivoni ovat jonkun epävirallisen testin mukaan ”eri paria” syntymässä määritellyn sukupuoleni kanssa. Henkisesti, ja hengellisesti, olen vain olento, joka olen. Siinä syvemmässä kokemuksessa sukupuoltaan ei todellakaan tarvitse määritellä; sillä ei ole yhtään mitään väliä.

Täällä ihmisten pallolla, sosiaalisissa tilanteissa, sukupuolella tuntuu olevan kovastikin väliä, eikä ihmisten ole helppoa luopua kaksinapaisesta sukupuolikäsityksestä. Niinpä koen aika usein dysforiaa, kun minua kohdellaan binääristen sukupuolinormien tai stereotyyppisten oletusten mukaisesti, vaikkapa ihan ruumiinmuodon ja koon perusteella; eikä psykologista kokemustani edes tiedetä, tai ymmärretä, vaikka tiedettäisiinkin. Henkistä tai hengellistä sukupuolettomuutta ei myöskään tunnuta ymmärtävän, ainakaan kovin laajasti. No, ehkäpä kirjoitan tästä aiheesta joskus ainakin Mieli Hukassa- blogiin, ellen sitten kokonaista kirjaa…

Kenties myös tulevat Ohdakemaan maailmaan sijoittuvat tarinat käsittelevät sukupuolen kirjoa; ehkäpä juuri muunsukupuolisuutta. Näitä aiheita on toki ollut esillä mm. Jaewulkan ja Jelizein tarinoissa, kuten myös ”Warginmaan Hiljaisessa Sodassa”. Ohdakemaassahan ei tietenkään ole ollut ”trans-poliklinikoita” sen enempää kuin oli oikeastikaan keskiajalla, mutta Vaeltajan elämäntapa on tarjonnut mahdollisuuden elää varsin sukupuolettomasti, ja Warginmaassa on aina elellyt androgyynisiä ihmisiä…

Kyllähän tästä joitakin ideoita nousee.

Uuden Aadamin haltuun.

Warginmaan kuningassuvun sukupuu

 

Tästä voi yrittää etsiä Ohdakemaa-sarjasta ja Warginmaan
tarinoista tuttuja nimiä

Katso myös muu lisämateriaali.

Millainen on Jelisepa Willefintytär, se ”hullu kruununprinsessa”?

Sain idean kokeilla, miten hyvin itse tunnen Ohdakemaa-sarjaan kehittämäni hahmot, ja tein aina tiettyyn hahmoon eläytyneenä netistä löytyvän ilmaisen persoonallisuustestin ”NERIS Type Explorer®” (Löytyy sivulta: https://www.16personalities.com/fi).

Edellä mainitussa testissä kaikki persoonallisuuskuvaukset on kirjoitettu myönteisestä näkökulmasta, ja siksi ne sopivat paremmin kuvaamaan ihmisiä, joilla ei ole niin selkeitä sisäisiä ristiriitoja. Niin ollen testiin vastaamalla saadut persoonallisuuden kuvaukset eivät istuneet kovin hyvin niihin fiktiivisiin hahmoihin, joilla on selvästi erilaisia, keskenään ristiriitaisia persoonan puolia. Mutta itse keksimiäni hahmoja ”testaamalla” sain selville ainakin sen, että olinpa hyvinkin onnistunut kehittämään ainakin jossain määrin erilaisia persoonia, kun olin kirjoittaessani eläytynyt useampiin erilaisiin hahmoihin.

Yksi keskeisistä Ohdakemaa-sarjan hahmoista on kruununprinsessa Jelisepa, Willefin ja Jelizian ainoa lapsi. Hän esiintyy ensimmäisen kerran kertojana Ohdakemaa I:n viimeisimmässä ”osassa” (”Prinsessa”), ja on kertoja myös osissa II, III ja V.

Jelisepa menettää äitinsä teini-iässä, ja etääntyy myös isästään useammaksi vuodeksi. Lapsena hän on selvästikin neuropoikkeava; jossain määrin motorisestikin levoton, impulsiivinen ja kärsimätön; päästelee sammakoita suustaan ja riehuu toisinaan kuin elukka isänsä ja tämän henkivartijaystävän seurassa. Teiniässä Jelisepasta tulee esille myös pohdiskeleva, tunteellinen ja sosiaalisesti varautunut puoli. Hän on selvästikin ”erityisherkkä” introvertti. Jelisepan persoonallisuuteen vaikuttavat myös ulkoiset kriisit, ympäristön odotukset ja olosuhteet, eikä hän koe voivansa olla oma itsensä kruununprinsessan roolissa.

Nuori Jelisepa karkaakin kotoaan, jotta voisi löytää itsensä ja syvemmän tarkoituksen elämälleen. Näitten edesottamusten takia häntä aletaan pitää suorastaan ”hulluna”, vaikka itse hän kokee olevansa menossa nimenomaan oikeaan suuntaan; kohti itselleen sopivampaa elämänpolkua. Koettelevien tapahtumien, merkityksellisten ihmissuhteitten ja ikävuosien myötä Jelisepan persoonallisuus kehittyy hengellisempään, sovinnollisempaan ja solidaarisempaan suuntaan.

NERIS Type Explorer®- testin perusteella Jelisepan persoonallisuustyyppi on ”Sovittelija INFP-T”.

”Sovittelijat ovat poeettisia, ystävällisiä ja pyyteettömiä henkilöitä, jotka ovat aina valmiita auttamaan.”

Tämä testin antama kuvaus sopii Jelisepaan ehkä parhaiten vasta myöhemmällä iällä; kun nuoruusiän kriisit on käyty läpi ja persoonalle sopivamman elämäntavan löytäminen poistanut elämästä pitkittyneen stressitilan. Introverttina Jelisepa arvostaa vähäisempiä, mutta syvällisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita, sekä rauhallista elinympäristöä. Jelisepa on enemmän intuitiivinen kuin ”järkeilijä”, hieman enemmän emotionaalinen kuin pohtivainen, ja enemmän improvisoija kuin suunnittelija. Jelisepa on myös stressiherkkä ja tunne-elämältään jossain määrin turbulentti; muttei hän tavoittele menestystä eikä täydellisyyttä, kuten jotkut itseriittoiset ihmiset. Ja kuten sanottua, myöhemmällä iällä Jelisepan tunne-elämän epävakauden piirteet tasoittuvat, eikä hän enää välttele ottamasta vastuuta myös muista ihmisistä, jos se on hänen mielestään oikein ja rakentavaa; ja etenkin omien jälkeläisten kannalta hyväksi.

Luova tauko, vai uutta putkeen?

Aloitin ensimmäisten romaanien kirjoittamisen Ohdakemaa-sarjaan syksyllä 2002. Vuosien aikana syntyi lisää tarinoita, ja käsikirjoitukset olivat ”makuutuksessa” vuosia, kunnes tein päätöksen alkaa julkaista niitä. Siinä vaiheessa kirjoitin sarjaan myös joitakin osia lisää. Ohdakemaa-sarjasta tuli siis 12-osainen, mutta samaan maailmaan sijoittuva ”Warginmaan Hiljainen Sota” olisi periaatteessa voinut olla osa tätä samaa sarjaa. Se kertoo aiemmalta ajalta kuin Ohdakemaa-sarjan ensimmäinen osa, ja olisi voinut siinä mielessä olla myös sarjan aloitusosa.

No, tällä hetkellä tuntuu hieman tyhjältä, kun ei ole työn alla samaan maailmaan sijoittuvaa käsikirjoitusta. Idea yhdestä tarinasta on kyllä olemassa päässäni ja muutaman sivun käsintehtyinä muistiinpanoina, mutta aikaa uuden tekstin luomiseen ei ole viime aikoina oikein ollut. Voi olla, että kunhan loppusuoralla oleva taideterapiaohjaajan koulutukseni päättyy, löydän aikaa tekstin tuottamiseen paremmin.

Mielessäni on yhä asioita ja teemoja, joita haluan tarinoissani käsitellä; ajatellen myös sitä viestiä, joka näitten kirjojeni kautta mahdollisesti leviäisi vieraillekin ihmisille. Olen pääsääntöisesti kirjoittanut koko romaanisarjan ”itseäni terapoidakseni”, tai, stressinhallintakeinona; ihan vain siksi, että tarinoitten ”keksiminen” ja kirjoittaminen on minulle mielekästä ja helppoa tekemistä. Enhän minä näitä juttuja ”keksimällä keksi” saadakseni kirjoittaa, tai ”ollakseni kirjailija”, vaan ideat tulevat päähäni ja alkavat elää mielessäni, kun aloitan kirjoittamisen.

Käsikirjoitusten tuottaminen painotuotteiksi on myös mielenkiintoista, ja itselle on tietyllä tavalla palkitsevaa nähdä ja tuntea henkisen prosessinsa lopputulos sellaisessa konkreettisessa muodossa. Olen usein sanonut, etten kirjoita ja julkaise kaupallisessa tarkoituksessa tai julkisuutta saadakseni. Olen pohjimmiltani ”pöytälaatikkokirjailija”. Olenhan introvertti idealisti, syrjäänvetäytyvä, mutta hyväntahtoinen; ja toisaalta hieman punk-henkinen toisinajattelija, vähemmistöihminen, erityisen omaehtoinen maailmanparantelija, joka toivoisi saavansa edes pientä myönteistä muutosta aikaan tässä maailmassa…

Maailmaa parannellakseni olen ensinnäkin yrittänyt ”parantaa” itseäni, ja nyt toivoisin voivani olla edes jossain määrin esimerkkinä joillekuille, jotka hekin kenties kaipaisivat ”parantumista” itselleen, jotta täällä, kärsimyksen keskellä, sietäisi sentään olla olemassa.

Siksi olen ikään kuin avannut pöytälaatikkoni sisältöä nähtäväksi muillekin ihmisille. Jos joku löytää sieltä jonkun idean, mielikuvan tai elämyksen, joka tuo hieman lohtua tähän globaaliin kurjuuteen, niin olen siitä iloinen. Ja se on bonusta siihen, että koko prosessi on ollut itselleni ”kirjallisuusterapiaa”.

JK. Kehittelin huvikseni jonkinlaista koostetta siitä, millaisia persoonia Ohdakemaan hahmoista löytyy, ja tein siitä leikkimielisen testin. Yritän tätä ”testiä” vähitellen laajentaa ja kirjoittaa hahmoista tarkempia kuvauksia, kunhan ehdin, mutta sitä voi kokeilla jo nyt:

Tee leikkimielinen testi

Lopultakin: Warginmaan Hiljainen Sota ilmestyi tänään

Tämän kirjan saaminen "pakettiin" oli omanlaisensa projekti, joka koetteli kärsivällisyyttä ja motivaatiota. Kirjoittamisharrastukseni alkoi liki kymmenvuotiaana susitarinoilla, jotka ovat osaltaan tämän romaanin pohjalla; sen kunniaksi päätin tehdä tästä kirjasta kovakantisen.

Tässä romaanin takakansiteksti:

Syrjäistä ja vuoristoista Warginmaata ei ole koskaan kyetty valloittamaan. Sen vaikeakulkuinen ja petoeläimiä kuhiseva maasto tarjoaa suojaa ”susikansalle”, joka elää karuissa olosuhteissa, mutta sovussa luonnon ja eläinten kanssa.

Suuren Molcavarathian valtakunnan kuningas Mormes käynnistää neuvonantajansa Tietäjä Sadinan kanssa erikoisen suunnitelman Warginmaan valloittamiseksi. Tämä suunnitelma pysyy salassa tavalliselta kansalta, mutta susikansaan kuuluvat Vaeltajat saavat tietää siitä, ja eräs heistä käynnistää vastaiskun. Vastaiskua varten Vaeltaja Joenkel Susisielu tarvitsee tietynlaisia ihmisiä; toisten ihmisten silmissä hieman outoja, nelijalkaisten seurassa viihtyviä, herkkäaistisia ja luomakuntaa arvostavia olentoja – ”susisieluja”.

Joenkel Susisielu lähettää Jawael Xanderinpojan ja tämän ystävän Eljanin Warginmaan Luolasusialueelle suorittamaan salaperäistä tehtävää. Susisielujen on karkotettava Molcavarathian kuningasta palveleva olento, jonka joukot uhkaavat aiheuttaa tuhoa niin eläinten kuin ihmistenkin keskuudessa. Mutta tehtävänsä aikana Jawael joutuu kohtaamaan myös sisäiset ristiriitansa. Hän ei koe olevansa täysin sinut ruumiinsa kanssa, eikä myöskään uskalla tunnustaa, mitä Eljan hänelle merkitsee.

Luolasusialueella käydään taistelu, josta ei kuulla sen laajemmin idässä kuin lännessäkään; hiljainen sota, jonka ratkaisusta riippuu niin Warginmaan susikansan kohtalo kuin myös monien henkilökohtainen tulevaisuus. Epävarmuudenkin keskellä kukin voi itse valita, pysyykö toivossa, ja haluaako tuhota vai rakentaa.

Warginmaassa käydyn salaperäisen taistelun jälkeen sen naapurivaltakunta, Cardusia eli Ohdakemaa, itsenäistyy Molcavarathiasta, ja tästä ajasta kertoo kaksitoistaosainen Ohdakemaa- sarja.

Hiljaista sotaa kypsytellessä: Työn alla tammikuussa 2024

Ohdakemaa-sarjan kahdennentoista osan julkaistuani päätin luopua ”pakkomielteestäni” kirjoittaa samaan maailmaan sijoittuvia tarinoita saman sarjan jatko-osiksi.

Nyt olen työstänyt Ohdakemaan maailmaan sijoittuvaa (fantasia)tarinaa, jonka tapahtumapaikka on Warginmaan puolella ja joka kuvaa tapahtumia ajalta ennen Ohdakemaa-sarjan ensimmäisen osan ajanjaksoa. Olen jo aiemmin selittänyt, miksi kyseisen käsikirjoituksen muokkaaminen on kestänyt niin pitkään, ja miksi ylipäätään irrotin tuon omalaatuisen ”sotatarinan” siitä kokonaisuudesta, jonka julkaisin Ohdakemaa-sarjan viimeisimpänä osana.

”Warginmaan Hiljainen Sota” tulee olemaan noin nelisataasivuinen nuorten / nuorten aikuisten / iättömien ”fantasianörttien” romaani. Se voisi toimia yhtä hyvin johdatuksena Ohdakemaa-sarjaan uusille lukijoille kuin mystisempänä jatko-osana niille, jotka ovat lukeneet ”spekulatiiviseksi fiktioksikin” luokiteltua Ohdakemaa-sarjaa.

Noo… Nyt toivoisin, että pari muokkauslukukierrosta ja yksi oikolukukerta riittäisi siihen, että voisin vain rykäistä käsikirjoituksen painokuntoon, välittämättä mahdollisista huolimattomuusvirheistä tai epäloogisuuksista. Jos joku marginaali-ihminen lukee kyseisen kirjan ja huomaa siinä häiritseviä asiavirheitä, minullehan voi niistä ystävällisesti valittaa. En pidä itseäni perfektionistina, enkä haluaisi ollakaan sellainen, enkä haluaisi suhtautua toistenkaan ihmisten tuotoksiin niin niuhottavasti, että valittaisin kaikista virheistä…

Tarinan sisällölliset teemat ovat minulle tärkeämpiä kuin tyylikkyys, trendikkyys tai virheettömyys. En kirjoita ulkoisista motiiveista, vaan sisäisestä tarpeesta; ja olen kirjoittanutkin satoja, jopa tuhansia sivuja, silloinkin, kun en aikonut edes julkaista tarinoitani.

Kirjoitan ilmaistakseni itseäni ja itselleni merkityksellisiä asioita; haluten herättää ajatuksia ja tahtotilaa muutokseen, joka olisi kaikille ihmisille ja muillekin eläville hyväksi. Kirjoitan itseäni ulos ja näkyviin myös terapeuttisessa mielessä; kirjoitan selkiyttääkseni ajatuksiani, tehdäkseni itselleni näkyväksi mieleni sisäisen maailman ”hahmoineen” ja ristiriitaisuuksineen. Jaan nämä tarinat muotoon, jossa ne ovat muittenkin luettavissa, koska uskon, että jotkut saattaisivat kokea ne terapeuttisina, voimaannuttavina, mielenkiintoisina, vertaistuellisina, ymmärrystä lisäävinä, henkisesti kehittävinä… Ja ellei niistä ole mitään hyötyä, tuskinpa niistä on haittaakaan. Olen elämäni varrella törmännyt tyhjänpäiväisempiinkin kirjoihin, ja jopa niin typeriin ja raflaaviin, että olisin kyllä voinut jättää ne lukematta.

Mutta kevään 2024 projekti on siis saada ”Warginmaan Hiljainen Sota” kansiin, ja sitten ehkä aloitella uusi tarina. Luoja tietää.